Talven kuvat

Jälleen on yksi talvi takana ja on aika katsella talven 2021-2022 kuvia. Siis niitä, jotka eivät ole syystä tai toisesta olleet mukana aikaisemmissa blogijulkaisuissani. 

Talvi teki tuloaan, kun kävin katsomassa miltä maisema näyttää pimeällä Ukko-Luostolla. Tai ei oikeastaan aivan pimeällä, vaan juuri auringonlaskun aikaan. Lokakuussa ei tarvitse odottaa kovin myöhäiseen nähdäkseen auringon laskevan; 18.30 oli juuri sopiva aika.

Kapusin Luoston pohjoispuolta pitkin kulkevaa reittiä pitkin kohtaan, johon rakennetaan kesällä 2022 uusi maisematupa. Tämän retken perusteella paikka on erittäin hyvin valittu. Ehkä jo tulevana talvena voin syödä eväät mukavasti tuvassa istuen.

Marraskuussa matkasimme SuliTeikun kanssa Utsjoelle. Siitä reissusta olenkin jo kertonut. Teno taisteli vielä voitokkaasti talvea vastaan, eikä suostunut jäätymään. Myös tässä tapauksessa rakennuksen sijoittaminen on erittäin onnistunut, sillä saatoimme ihailla pohjoisen rajajokea majoituspaikan terassilla.

Tammikuussa palasin Ukko-Luostolle, tällä kertaa Torvisen majan suunnasta. Ihastuin sekä itse majaan että sen läheltä lähtevään lumikenkäreittiin. Ja pakkohan silloin oli ottaa paljon kuvia ”Instagram -puista”. Mitä ovat Instagram -puut? Ne ovat tykkypuita. Kollegani kertoman mukaan ulkomaalainen matkailija kyseli jokunen vuosi sitten neuvoja siihen, mistä voi löytää Instagram -puita. Pienen keskustelun jälkeen oli tultu siihen tulokseen, että haussa olivat tykkypuut. Insta tekee säännöllisesti joistain ilmiöistä haluttuja ja himoittuja kuvauskohteita, ja tykkypuut ovat yksi tällainen.

Talven aikana koin kuvataideherätyksen ja vierailin useasti upeassa Rovaniemen taidemuseossa, Korundissa. Tästäkin olen kertonut hehkuttaessani Museokortin ihanuutta. Viimekertaisella käynnilläni pysähdyin pitkäksi aikaa katselamaan Markku Hirvelän teosta nimeltä Jokainen askel. ”Ajalla on näkyvässä maailmassa vain yksi suunta, kuten askeleilla - eteenpäin.” Teoksessa aika ja elämä kulkevat eteenpäin kellotaulun lailla, ja ihminen jättää jälkeensä jalanjäljet. Jäljet kapenevat ja kapenevat, hävitäkseen noin klo 23.00. Mutta senkin jälkeen aika jatkaa kulkuaan…

Toinenkin Hirvelän teos oli pysäyttävä. Jos suru savuaisi on tilataideteos, joka kuvaa Lapin sotaa ja sen aiheuttamaa tuhoa. Teoksen nimi on peräisin Eeva-Liisa Mannerin runosta vuodelta 1968, jolloin Tsekkoslovakian miehityksestä oli kulunut yksi vuosi. Ajankohtaisuus lyö päin näköä, valitettavasti.

Huhtikuussa Kilpisjärvellä koimme monenlaisia säitä. Yleensähän kevättalven retkiltä julkaistaan lähinnä auringonpaisteisia kuvia, mutta tuolloin saimme muistoiksi enemmän lumisateisia, tuulisia ja harmaita otoksia. Mutta kuitenkin kauniita!

Toukokuussa talven on pakko antaa periksi jopa Inarissa. Viimeiset jääpalat sinnittelivät keskiyön auringossa Ruitulassa, Muddusjärven rannalla.

Terveisin