Mietteitä luontosuhteesta

heinäkuuta 13, 2019

Mietteitä luontosuhteesta

Olen viimeaikoina tutkiskellut minkälaiset ihmiset retkeilevät ja matkailevat kansallispuistossa ja mikä on heidän luontosuhteensa. Visit Finlandin mukaan luonto on yksi suurimmista tai jopa suurin vetovoima, joka tuo matkailijoita Suomeen. Suomalaisten matkailijoiden keskuudessa luontomatkailu on ollut nouseva trendi jo jonkin aikaa, ja kansallispuistojen kävijämäärät kasvavat vuosi vuodelta suuremmiksi.

Pitkän aikavälin trenditarkastelu antaa yleiskuvan ulkoilun harrastamisen muodonmuutoksista. Joistakin ulkoiluharrastuksista on seurantatietoa 30 vuoden ajalta. Retkeilyn suosio näyttää kasvaneen jatkuvasti, samalla kun retkeilykohteiden arvostus on lisääntynyt ja palvelut sekä retkeilyvälineet parantuneet. Ulkoilun harrastaminen on myös monipuolistunut, esimerkiksi pyöräilyn ja hiihdon lajikirjo on kasvanut ja perinteisten harrastusten rinnalle on noussut uusia, esim. geokätkentä. Trendi jatkunee tulevaisuudessakin.

Ulkoilijoita voidaan ryhmitellä monilla tavoilla, esimerkiksi ulkoilun motiivien, harrastusaktiivisuuden, harrastustyylin, yhteiskunnallisen ja kulttuurisen taustan, asenteiden, mieltymysten, luontosuhteen tai ulkoilun ajan- ja rahankäytön perusteella. Kun otetaan huomioon useita erottelevia tekijöitä, on mahdollisuus muodostaa motiiveiltaan erilaisia ryhmiä ja voidaan myös havaita eroja ulkoilijoiden luontosuhteessa.

Ulkoilun motiivit vaihtelevat paitsi henkilöiden välillä, myös samalla henkilöllä tilanteen, ajan ja paikan mukaan. Kansallispuistokävijöiden motiivit painottuvat luontokokemuksiin, maisemista nauttimiseen ja mahdollisuuteen harrastaa luonnossa, mutta myös sosiaaliset suhteet ja itsensä kehittäminen ovat tärkeitä syitä käydä kansallispuistossa.

Kovakuoriainen laavun savuhormissa? Ehkäpä jollakulla ei ole ollut motivaatiota retkeilyyn.

Näiden asioiden äärellä olen havahtunut miettimään omaa luontosuhdettani. Perinteisesti me suomalaiset olemme ajatelleet luonnon enemmän tai vähemmän hyödyntämisen kohteena. Minäkin olen ihan viime vuosiin asti pitänyt vähän outona ajatusta mennä luontoon ilman jotain syytä, ihan seku vain. Sinnehän kuuluu mennä marjastamaan, sienestämään, kalastamaan tai jotain muuta järjellistä tekemään. Ei siis vain olemaan…

Olen rampannut Pyhä-Luostonkansallispuiston reittejä ristiin rastiin monta viikkoa. Minulla on ollut siihen hyvä syy: opintojen harjoittelujakso. Tutkin reittien ja niiden opasteiden, sekä palveluiden tarjoamaa asiakaskokemusta. Olen nauttinut hommasta täysin siemauksin. Tuntisinko huonoa omatuntoa, jos olisin kuluttanut noin paljon aikaani luonnossa olemiseen muuten vain? Luultavasti. Tunnenhan huonoa omatuntoa jo pelkästään siitä, että pidän niin paljon työstäni.

Annikinlampi

Pyhät tunturit

Näkymä Peurakerolta

Luonnon terveysvaikutuksista on puhuttu paljon. Pelkkä metsässä tai tunturissa oleminen kuulemma laskee verenpainetta ja pitää mielentilan hyvänä vielä kauan senkin jälkeen, kun sieltä on poistuttu. Reiteillä olen huomannut omassa kulkemisessani jännän piirteen, joka toistuu joka kerta. Nimittäin sen, että lähden kävelemään aina tosi reippaasti, ikään kuin suorittamaan retkeilyä. Viimeistään puolen tunnin kuluttua huomaan, että tahti on hidastunut. Tämä ei liity väsymiseen tai hengästymiseen, vaan rauhoittumiseen. Huomaan eteneväni sopivan tasaista tahtia ilman kiirettä ja pakonomaista reippautta.

Luonnossa oleminen vapauttaa ihmistä, sillä siellä ei voi kontrolloida asioita eikä tarvitse itse olla kontrollin alaisena. Tämä vapauttaa elämään hetkessä omana itsenään. Lähellä luontoa oleville ihmisille ja kansoille, kuten suomalaisille, luonto voi olla kotoisa ympäristö, suojapaikka, jonne paetaan elämän kolhuja ja murheita. Luonto ja maisemat hoitavat ihmistä. Luonto on perinteisesti ollut myös henkisyyden ja joillekin jopa uskonnollisten kokemusten lähde, vaikka oman itsensä kohtaaminen luonnon yksinäisyydessä voi olla joskus rankkakin kokemus.

Luontoretkeily on asettumista luonnon kanssa aktiivisesti tekemisiin, tutustumista elottomaan ja elolliseen luontoon. Se voi parantaa ja elvyttää sekä ihmisen ymmärrystä luontoa kohtaan että kasvattaa ympäristömyönteistä asenneilmapiiriä ja ympäristötietoisuutta.

Luonnossa olemisen terveyttä edistävä vaikutus antaa hyvän syyn mennä luontoon. Mutta tarvitaanko siihen oikeasti joku syy? Tähän löytyy mielestäni hyvä vastaus teoksessa Reittejä luontosuhteeseen: ”Luontoon on lupa mennä ilman ulkoista syytä. Luonnossa on mahdollista liikkua avoimin mielin vailla tavoitteita sekä olla osallisena luonnon tapahtumisessa niin kauan, kunnes sosiaalisten sopimustemme velvoite painostaa meidät palaamaan yhteisölliseen olemiseemme. Hyödystä nousevan motivoitumisen vähetessä ajatus luonnon vapaasta nautintaoikeudesta alkaa muuttua ymmärrykseksi eri olioiden välisestä yhteydestä ja keskinäisistä välttämättömyyksistä.”