Värejä luonnossa

Goethe julkaisi värioppinsa vuonna 1810. Nykyään useat sen teoriat on osoitettu paikkansapitämättömiksi, mutta monet hänen filosofiansa ovat hyvin viehättäviä. Johann Wolfgang suhtautui väreihin intohimoisesti, minkä voi tunnistaa hänen ajatuksistaan värien synnystä ja olemuksesta.

Goethe uskoi, että väri tulee valosta ja pimeydestä. Hänen mukaansa kaikki värit syntyvät valon kärsimyksistä pimeydessä, suurten ponnisteluiden kautta. Mikä kiehtova ajatus! Jotenkin sen voi kokea olevan totta, kun alkavan kaamoksen hämärähyssyssä värit taistelevat itsensä näkyviin. 

Harmaa oli Goethen mielestä valon ja hämärän summa. Se on väri, joka yhdistää toisiinsa muut värit. Marraskuun harmaudessa tämä toi uuden näkökulman sateeseen ja sumuun. Harmaa-asteikolle juuttuneen maiseman ajatteleminen tuloksena siitä, että valo ja hämärä kohtaavat, saa ympäristön näyttämään entistä kauniimmalta. Sillä kaunishan se kaikesta huolimatta on. Harmaan sävyt luonnossa ovat hämmästyttävän moninaiset.

Goethen väriympyrään kuuluu kuusi väriä: punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen ja violetti. Punaista hän piti mielikuvituksen värinä, joka herättää juhlavan tunteen; se on maan ja sankareiden väri. Magenta oli Goethelle vihreän vastaväri; onneton väri, joka liitettiin kirkkoon ja kuninkaallisiin ja jota ei luonnossa usein esiinny. 

Magentaa Utsjoen kirkkotuvilla

Goethe uskoi sinisen avartavan ja herättävän hiljaisuuden tunnetta. Taivaansinistä hän piti värinä, joka liikkui viileyden ja lämmön rajamailla. Vihreän Goethe yhdisti metsään ja luontoon. Keltainen oli onnellisuuden väri, lähimpänä auringonväriä. 

Kelontekemäjärvi ilta-auringossa

Väinönputket Karigasniemen Sulaojalla

Kullerot, juhannuskukat Tapionkylässä

Vaikka punavihreitä värejä ei Gothen vastakkaisväriteorian mukaan pitäisi olla olemassakaan, ovat ne kuitenkin syksyllä ruskan aikaan kaikkien ihailtavina, tai näkyvissä soiden kihokkikasvustoissa.

Sen suhteen Goethe oli oikeassa, että väri ja valo merkitsevät paljon toisilleen. Meille ihmisille värit ovat silmin nähtävissä vain, jos on valoa: hämärässä ne menettävät sävynsä ja kaikki näyttää harmaalta. Aivoilla on kuitenkin aivan keskeinen merkitys värien aistimisessa. Tästä todisteena ovat vaikkapa unikuvat, jotka voivat olla väreiltään hyvin todentuntuisia, vaikka niiden syntyyn eivät ulkoiset valoärsykkeet vaikuta. 

Maapallon valo on lähtöisin auringosta. Täsmällisesti sanottuna valo on aaltoliikkeenä etenevää sähkömagneettista säteilyä. Tuossa säteilyssä jokaista värisävyä vastaa oma aallonpituutensa, violetilla värillä lyhyin ja punaisella pisin. Valon spektri tulee näkyviin esimerkiksi valon kulkiessa prisman läpi: prismassa valon eri aallonpituudet taittuvat eri tavoin ja silmä erottaa ne eri värisinä. Eräänlaisena luonnon prismana toimii vesipisara. Valo taittuu vesipisarassa, ja tuloksena on sateenkaari.

Sateenkaari Pykeijan yllä, kuva SuliTeikku

Miljardeja vuosia sitten maapallolla oli metaanin ja hiilidioksidien kyllästämä kaasukehä. Taivasta verhosi tuolloin usva, joka sisälsi runsaasti näiden kaasujen tuottamia hiukkasia, aerosoleja. Taivas olisi näyttänyt vaaleanpunaiselta, jos joku olisi ollut sitä katselemassa. Maata ympäröivä ilmakehä on syy siihen, että taivas on sininen eikä musta kuten yöllä. Ilmakehättömässä kuussa taivas on musta päivin öin, ja mustalta taivaalta paistaa valkoinen aurinko. Meillä musta avaruus peittyy päiväksi auringonvalosta sirottuneeseen siniseen valoon. Yön tultua paljastuu taas taivaan mustuus, ja saamme nähdä tähdet. Ulkovalaistus voi kuitenkin saada aikaan sen, että valo sirottuu ilman hiukkasiin synnyttäen tähtien näkemistä häiritsevän hämyverhon, valosaasteen.

Väri luo tilaa ja rakentaa etäisyyksiä: se muodostaa väriperspektiivin. Kylmä sininen siirtyy kauimmaksi katsojasta, lämmin punainen tulee kohti. Kun katselee laajaa maisemaa, lähellä oleva metsä on vihreä. Vähän etäämpänä vihreys muuttuu siniseksi, ensin tummansiniseksi ja sitten yhä vaaleammaksi sitä mukaan, kun välimatka kasvaa. Kaikkein kauimpana vihreys on muuttunut siintäväksi vaaleansinisyydeksi, hävitäkseen lopulta etäiseen utuun. Tämä ilmaperspektiiviksi kutsuttu ilmiö johtuu lyhytaaltoisen sinisen valon sirottumisesta katsojan ja kaukana olevien kohteiden väliin jäävien hiukkasten ansiosta. Mitä kauempana kohde on, sitä enemmän väliin syntyy sinertävää auerta.

Ilmaperspektiiviä Kaunispäällä

Hämärän vaiheiden ja värien kuvailu on hiukan epämääräistä, sillä kaikkien värisävyjen kuvaaminen on mahdoton tehtävä. Ilmassa oleva utu ja pilvet muuttavat hämärän värejä. Utu haalistaa värit, ja pilvet haittaavat hämärän ilmiöiden tarkkailua, vaikka toisaalta aiheuttavatkin huikean värikkäitä ja aina erilaisia valo- ja värinäytelmiä. Samalla tavalla kuin valossa on väriä, on sitä myös varjossa. Kirkkaana talvipäivänä lumihangelle laskeutuvalla varjolla on sinisen taivaan sininen sävy. Luonnossa esiintyvät varjot ovat aniharvoin harmaita tai mustia, jostain heijastuu liki aina muitakin värejä mukaan.

Pappilanniemi, Sodankylä

Saariselkä

Hämärän ja sen värien tarkkailu kannattaa aloittaa jo noin 40 minuuttia ennen auringonlaskua. Auringon laskiessa taivaan voi ajatella jakautuvan molemmista päistään alaspäin kaartuviin suunnilleen tasavärisiin alueisiin, hämärän kaariin. Vaikka aurinko on jo laskenut, se valaisee edelleen korkeammalla olevaa ilmakehää. Hämärän kaarien värit ovat seurausta auringon valon sironnasta, jonka vuoksi sininen ja vihreä häipyvät, mutta punainen, oranssi ja keltainen heikkenevät vähemmän. Purppurainen kaareva alue auringon suunnalla taivaanrannassa syntyy punaisen ja sinisen valon sekoittuessa. Purppuravalon voimakkuus vaihtelee: joskus se on hyvin haalea, joskus kylläisen värikäs.

 

Tähtitieteellinen pimeys saapuu vasta noin 2,5 tuntia auringonlaskun jälkeen. Siis noin kolmen tunnin ajan on mahdollista seurata värishowta, jonka aurinko laskiessaan aiheuttaa. Seuraava esitys alkaakin sitten heti auringonnousun aikaan. Ja tämä kaikki joka päivä erilaisena ja aivan ilmaiseksi!

Arktikumin ranta, Rovaniemi

Kaunispää

Saariselkä

Vaikka lähes kaikkialla maailmassa varsinkin aikuiset pitävät sinisestä, on punainen merkittävin ihmisen aistimista väreistä: kaikista verkkokalvon tappisoluoista noin 2/3 on herkkiä punaiselle valolle. Punaisella on ollut tärkeä sijansa jo varhaisten ihmisten maailmassa, jossa punamultaa on siroteltu vainajien päälle hautoihin. Jokaisella värillä on oma erityinen luonteensa, oma tehtävänsä värien maailmassa. Jossain toisessa maassa, jonain toisena aikana samat värit kertoisivat toisenlaisia asioita. Väreihin totutaan ja niille annetaan merkityksiä, joille värit itse eivät mahda mitään.

Palataan vielä herra Goetheen. Ajaessani pitkiä työmatkoja tunturitiellä, olen löytänyt uusia mahtavia radio-ohjelmia. Yksi niistä on Susanna Vainiolan Kissankehto. Valon kärsimyksistä syntyy väri -niminen jakso löytyy Areenasta. Suosittelen.

Viimetalvisista auringonnousunmetsästyksistäni voit lukea täältä: 

Sunrice hunting 

Kaamoksenkaatokahvilla Kaunispäällä

Terveisin

Lähteet:

https://www.coloria.net/henkilot/goethe.htm

Marjatta Levanto: Värien vuoksi. Taidetta varjosta valoon.

Matti Huttunen: Värit pintaa syvemmältä.

Hämärän värit http://www.astro.utu.fi/zubi/atphenom/colour.htm