Luontomatkailu - Mitä se on?

Iso osa Suomen ja varsinkin Lapin matkailusta liittyy tavalla tai toisella luontoon. Kesän 2020 kotimaanmatkailussa luontoinnostus korostui erityisesti, ja esimerkiksi kansallispuistojen kävijämäärät ovat olleet huikeita. Mutta onko kaikki luontoon suuntautuva matkailu luontomatkailua, vai kenties jotakin muuta?

Luontomatkailuun löytyy kirjallisuudesta useita määritelmiä. Se voi olla esimerkiksi: 

• Matkailua, jossa luontoympäristö toimii ensisijaisena matkailun vetovoimatekijänä. Luonto voidaan nähdä joko kulissina toiminnalle tai itseisarvoisena nautinnon kohteena ja kaikkena siltä väliltä.  Väljästi määriteltynä se on matkailua, joka perustuu luontoympäristön nähtävyyksiin. 

• Matkailutoimintaa, joka tapahtuu ratkaisevin osin vähän rakennetussa luontoympäristössä, mistä saatavilla luontoelämyksillä sekä luonnossa tapahtuvalla toiminnalla on keskeinen merkitys matkailutapahtuman sisällölle. 

Luontomatkailu on kattokäsite, jonka alle sijoittuvat monet tarkemmin määritellyt luontoon suuntautuvat matkailun muodot, kuten esimerkiksi ekomatkailu, seikkailumatkailu ja jopa massamatkailu. Kriteerinä on, että nämä matkailumuodot käyttävät resursseja luonnontilaisissa tai erämaisissa ympäristöissä, tai niiden läheisyydessä. Vähän tiukemmin määriteltynä luontomatkailu on luonnonympäristössä tapahtuvaa matkailua, joka pyrkii noudattamaan kestävän kehityksen mukaisen matkailun periaatteita mm. siten, että luonnon kantokyky ei matkailukohteessa ylity eikä biodiversiteetti taannu. 

Luontomatkailu ei kuitenkaan tarkoita välttämättä samaa kuin kestävä matkailu. Kestävää matkailua ei pitäisi ymmärtää tiettynä matkailun muotona, vaikka se sellaisena usein markkinoinnissa ilmaistaan. Kestävyys on yksi mahdollinen ja erittäin toivottava matkailun kehittämisen ja toimintojen järjestämisen periaate. Mikä hyvänsä matkailun muoto, mukaan lukien massaturismi ja luontomatkailu, voi toiminnallaan edustaa kestävää matkailua tai olla sitä edustamatta. 

Määritelmissä luontomatkailun käsite sisältää monia tekijöitä, kuten luonnosta kiinnostuneen matkailijan, luontomatkailijan, luontoa tuotantotekijänä käyttävän luontomatkailuyrittäjän, luontomatkailutuotteet, luontomatkailun julkiset toimijat sekä matkailukohteen, luonnon.  Määrittely voidaan tehdä myös useasta eri näkökulmasta: matkailijan luontosuhteen perusteella, yhteiskunnasta ja sen normeista ja arvoista, ympäristöfilosofian avulla tai elinkeinon näkökulmasta. Luontosuhteeseen perustuva määrittely ei välttämättä edes sisällä matkailuelinkeinotoimintaa; luonnostahan voi nauttia käyttämättä ollenkaan kaupallisia matkailupalveluita. 

Yhdistämällä edellä mainittuja näkökohtia voitaisiin luontomatkailu määritellä Hemmin (2005) mukaan seuraavasti: luontomatkailu on toimintaa, jossa ihmiset matkustavat tavanomaisen elinpiirinsä ulkopuolelle (matkailun määritelmä) tutustuakseen elottomaan ja elolliseen luontoon (”biologinen luonto”), voidakseen ymmärtää sen prosesseja (”ekologinen luonto”), kehittääkseen eettisesti kestävämpää ekologishumanistista luontosuhdettaan (ympäristöfilosofia) ja nauttiakseen luontoelämyksestä (luonto kokemusympäristönä) ja josta luontomatkailuyrittäjät saavat toimeentulonsa (luontomatkailuelinkeino). Ehkä näin pitkälle menevä kuvaus toteutuu aika harvoin.

Luontomatkailu koskee periaatteessa kaikenlaista matkailua, jossa kohde on valittu luontoelementtien ja niistä saatavien kokemusten perusteella. Ensisijaiset luontomatkailun rajaukset löytyvät tällöin yksittäisten matkailijoiden kohdevalintojen syistä ja vasta toissijaisesti kohdealueen luonteenpiirteistä. Tällainen motiivipohjainen lähestymistapa ei kuitenkaan ole ihan ongelmaton. Suomeen saapuvista matkailijoista yli puolet ilmoittaa maahamme saapumisen syyksi luonnon. Mitä ilmeisimmin nämä kaikki eivät kuitenkaan ole luontomatkailijoita. Sama määrittelyongelma koskee luonnon keskellä sijaitsevia suuria matkailukeskuksia. Esimerkiksi syy matkustaa Lapin laskettelukeskuksiin voi olla luonto. Mutta ovatko kaikki näihin matkustavat kuitenkaan luontomatkailijoita? 

Tämän kysymyksen pohtiminen on tärkeää, jos halutaan selvittää luontomatkailun merkitystä ja vaikutuksia yleensä ja/tai kohteelle erityisesti. Tällöin on otettava huomioon myös ajankäyttö lomakohteessa. Jos matkailija tunturikeskuksessa viettää suurimman osan valveillaoloajastaan rakennetussa ympäristössä käyttämällä sisätilojen palveluita, voidaan tuskin puhua luontomatkailijasta.  

Luontomatkailu kuitenkin hyödyttää eniten paikallistaloutta alueilla, joilla on riittävästi yksityistä palvelutarjontaa. Palvelut myös pidentävät kävijöiden viipymää. Luontoalueiden hoitoon sijoitettu julkinen rahoitus näyttää tutkimusten perusteella kertautuvan tehokkaasti paikallistalouksissa yritystoimintana ja työpaikkoina. Se on luonut yksityisille palveluntarjoajille menestymismahdollisuuksia, ja samalla palautunut takaisin julkiselle sektorille matkailutulosta maksettuina veroina. 

Luonto merkitsee hyvinkin erilaisia asioita erilaisille käyttäjäryhmille ja tämä vaikuttaa myös luontomatkailun muotoihin. Toiset haluavat retkeillä mahdollisimman koskemattomassa erämaassa ja koetella omia rajojaan. Toisia taas houkuttelee helposti saavutettavissa olevat kohteet, joissa on valmiiksi merkityt reitit ja mahdollisesti muitakin palveluja tarjolla. Joitakin taas kiinnostaa lähinnä ravintolan tai lasi-iglun ikkunasta näkyvä tunturimaisema.

Terveisin

Lähteet:

Edelheim J., Ilola H. (toim.) 2017. Matkailututkimuksen avainkäsitteet. 

Hemmi, J., 2005. Matkailu, ympäristö, luonto. 

Matkailun edistämiskeskus 2014.

Rantala, O. 2017. Luontomatkailu. Teoksessa Edelheim J., Ilola H. (toim.) 2017. Matkailututkimuksen avainkäsitteet. 

Vatanen E., Ovaskainen V. & Hyppönen M. 2014. Luontomatkailu alue- ja paikallistaloudessa. Teoksessa L. Tyrväinen, M. Kurttila, T. Sievänen & S. Tuulentie (toim.) Hyvinvointia metsästä.