Kaamoksenkaatokahvilla Kaunispäällä

Kaamos päättyi Suomen pohjoisimmassakin kolkassa ja aurinko nousee Nuorgamissa kahden kuukauden kuurupiilon jälkeen 18.1. Sitten mennäänkin huimaa vauhtia kevättä kohti.

Kaamos, eli polaariyö, on vuotuinen ajanjakso, jolloin aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle. Ilmiö esiintyy napapiirien ja napojen välisellä vyöhykkeellä. Mitä lähemmäs napoja mennään, sitä pidempi on kaamosaika. Sanana polaariyö maistuu jotenkin todella dramaattiselta. Se synnyttää ajatuksen umpipimeästä loppumattomasta yöstä, jolloin voi tapahtua mitä vain. Tai sitten ei tapahdu kertakaikkiaan mitään, ja kaikki elolliset vaipuvat horrokseen tai masennukseen.

Tällä maagisella ja ihmeellisellä polaariyön alueella kaamoksen kesto vaihtelee hämmästyttävän paljon. Vaikka Utsjoella auringonnousua saadaan odotella pari kuukautta, ei Sodankylässä kaamosta kestä muutamaa päivää pidempään. Muistaakseni kaamoksen raja kulkee siinä Sodankylän eteläpään Seo:n paikkeilla. Sitä etelämpänä aurinko kurkkaa joka päivä talvellakin.

Oikeastihan polaariyö ei ole pimeä. Kaamosvuorokauteen mahtuu uskomaton määrä eriväristä valoa ja sen tuottamia varjoja. Ja lumen vaikutus valoisuuteen on valtava. Tänä talvena, kun olen katsellut kuvia Oulun eteläpuolisesta Suomesta, olen ollut täysin vakuuttunut siitä, että kaamosmasennus majailee jossain ihan muualla kuin varsinaisella kaamosalueella. Monestihan kaamoksesta puhuttaessa tarkoitetaankin yleisesti talven pimeää aikaa, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä auringon nousemattomuuden kanssa.

Osallistuin vuonna 2018 Sodankylän geofysiikan observatorion Tutkijoiden yö -tapahtumaan. Siellä sain kuulla, että vuosittainen valoisan ajan määrä on maapallolla suurimmillaan juuri pohjoisen napapiirin paikkeilla. Yritin löytää tähän liittyvän graafisen esityksen, mutta en onnistunut. Teidän on siis vain luotettava minun sanaani. Kesän valoisa aika korvaa auringon talvisen pienemmän näkyvyyden. Päivän on siis pidennyttävä valtavin harppauksin ehtiäkseen juhannuksen tauottomaan räkötykseen.

Saariselälläkin kaamos on kaatunut. Päätin lähteä hankkimaan siitä todisteen menemällä päiväkahville Kaunispään huipulle. Uskoin, että siellä auringonnousu näkyy, jos on näkyäkseen. Ja olin oikeassa. Samalla halusin myös testata Saariselän Ski Bussin, joka kulkee non-stoppina pitkin kylää. Eikä maksa paljon, vain 5 eurolla saa ajella vaikka koko päivän.

Hyppäsin kyytiin Tunturinhotellin pihalta yhdentoista jälkeen aamupäivällä. Matka Kiilopään huipulle kesti kymmenisen minuuttia. Perillä tunturin huipulla odotti Ravintola Huippu ja muutamia muita rakennelmia. Koko maailma oli kääriytynyt lumeen ja kuuraan, ja kaikki näytty unenomaiselta, kuin miljöö jostain fantasiaelokuvasta.

Sain kaffen ja voffelin höystettynä ystävällisellä palvelulla. Kahviossa oli aasialaisia matkailijoita (tietysti), suomalaisia laskettelijoita ja kaikenlaisia satunnaisia kulkijoita. Takkatuli tarjosi tunnelmaa kaikin puolin miellyttävään ympäristöön. Suosittelen Huippua, kiva paikka, ja rauhallinenkin näin ennen varsinaista laskettelusesonkia.

Aikaa seuraavan bussin tuloon oli noin tunti. Se riitti hyvin kahvion antimista nauttimiseen ja ympäristön valokuvaamiseen. Ja se auringonnousu, se oli huikea! Spektaakkeli alkoi kuin varkain, kun valo vähitellen raivasi tiensä horisontin takaa ja pilviverhojen läpi. Aivan yhtäkkiä koko tunturi tulvi valoa, jota kaikki riensivät kuvaamaan. Näky oli niin huikea, että sen katselua ei meinannut malttaa lopettaa.

Päiväkahvireissulta takaisin tultuani olo oli suorastaan euforinen. Tätä elämystä muistellessa ja sen voimalla jaksaa taas monta harmaampaakin päivää.

Terveisin