Tunturiterapiaa Pyhätunturin maastossa

Luonnon hyvinvointivaikutuksia on tutkittu ja todeksi todettu, sekä monikin henkilökohtaisesti kokenut. Tässä yhteydessä käytetään monesti myös sanaa ”elpyminen”. Elvyttävä luontokokemus tarkoittaa rauhoittumista, ajatusten selkiytymistä, mielialan paranemista ja arjen huolien unohtamista. 

Olin nukkunut huonosti viikon verran, ja olo oli paskamainen. Töissä unettomien öiden aiheuttama aivosumu vaikeutti keskittymistä. Niinpä päätin, että nyt on korkea aika työpäivän jälkeen valita sohvan sijasta ulkoilu. Lähdin kauniina iltana Pyhä-Luoston kansallispuiston Tunturiaavan luontopolulle. 

Tutkimusten mukaan luonnossa useimmat meistä rauhoittuvat jo muutamassa minuutissa. Hengitys tasaantuu ja kohollaan oleva verenpaine laskee. ”Stressihormoni” korisolin määrä laskee. Tarkkaavaisuus ja muisti paranevat jo noin kolmen vartin luontoaltistuksen vaikutuksesta. ”Huolikeskuksena” tunnetun isojenaivojen etulohkon aktiivisuus vaimenee luonnossa kävelyn aikana. 

Ollakseen elvyttävä luontokohteen on oltava saavutettava, toisin sanoen sinne täytyy päästä silloin, kun siihen on halu ja tarve. Kokemus irtiotosta ei välttämättä vaadi pitkää fyysistä välimatkaa, vaan se on ennen kaikkea muutos mielentilassa. Minulla on suuri etuoikeus asustaa aivan kansallispuiston tuntumassa. Astuminen pihasta suoraan metsään on kuin portti toiseen maailmaan. 

Vaikka lähiluonnolla onkin kiistaton merkitys ihmiselle, luontokokemus on usein voimakkaampi ja elvyttävämpi, jos kohteeseen päästäkseen on nähtävä vaivaa. Vaivannäön ei tarvitse olla äärimmäistä ponnistelua, mutta pelkkä kauniin maiseman katseleminen ikkunasta ei riitä. Minulta pääsy Tunturiaavan lintutorniin vaati lähtemisen ja muutaman kilometrin taivalluksen. Näistä lähteminen tuntuu usein olevan se haastavin osio…

Polut helpottavat kulkua ja toivottavat tervetulleeksi metsään. Ne herättävät kiinnostusta ja kertovat paikoista, joihin kannattaa mennä. Luonnossa liikkujat pitävät usein perinteisiä kinttupolkuja mieluisampina kuin vaikkapa metsäautotien kaltaisia leveämpiä väyliä. Kiertelevänä ja kaartelevana polku jaksaa kiinnostaa ja tuntua jopa vähän salaperäiseltä. On havaittu, että kun polku siirtyy elinympäristöstä toiseen, esimerkiksi metsästä aukealle, kulkijan vauhti hidastuu. Polkurakenteista pitkospuu tuntuu olevan erityisen mukava ja kutsuva. 

Vaihtelevuus, erilaiset pinnanmuodot ja korkeuserot saavat alueen tuntumaan mielenkiintoiselta. Luonnossa liikkuessamme teemme yleensä koko ajan havaintoja ympäristöstä ja kumpuileva maasto tarjoaa enemmän informaatiota kuin tasainen. Siinä on vaihtelevia tiloja, eräänlaisia huoneita tai näyttämöitä. Avarassa maisemassa katse lentää kaukaisuuksiin, poimii yksityiskohtia ja lepää kokonaisuudessa. Mitä enemmän eri etäisyyksillä sijaitsevia kohteita, sitä kiinnostavampi on näköala. Vaihtelu tarjoaa visuaalisia yllätyksiä, mikä aktivoi huomion yhä uudestaan.  Kumpuileva metsämaa, alava suoalue ja suurten tuntureiden jono muodostivat reitistäni kokonaisuuden, joka on omiaan pitämään huomion itsessään, poissa arkisista asioista.

Lajirikkaassa luonnossa on yleensä myös visuaalista monimuotoisuutta. Se pitää mielenkiintoa yllä siinä missä laajemmat maisemanvaihdokset. Mitä enemmän lajeja ja niiden eri ikäisiä edustajia, sitä enemmän myös elintapoja, vuorokautista ja vuodenaikaista vaihtelua, värejä, tuoksuja ja muotoja. Valpastumme heti, jos havaitsemme eläimiä. Niitä on kiinnostavaa, kiehtovaa ja mielekästä seurata.

 

Suhdetta maisemaan voi syventää aikamatkalla. Jo matka yhden sukupolven taakse maisemassa olevien historiakohteiden avulla on varmasti antoisa, mutta sukellus jääkauden mullistuksiin niistä kertovien merkkien kautta on huikeaa. Aikamatkaan tarvitaan tietysti mielikuvitusta, mutta myös tietoa alueen luonnon ja ihmisen menneisyydestä. Pyhä-Luoston jääkauden muovaamassa ympäristössä on mahtavaa kuvitella jää- ja vesimassojen voimaa, joka on muokannut ympäristöä. Niiden luonnonvoimien edessä on helppo tuntea itsensä pieneksi ja ongelmat mitättömiksi. Puhumattakaan aikaperspektiivistä, joka mitätöi kiireen ja hopun.

Metsään astumisen voi tuntea kaikilla aisteilla. Lämpötila, ilman kosteus ja valaistus muuttuvat. Metsän vihreässä hämärässä silmät lepäävät ja metsän akustiikka on pehmeä. Maan tuoksu ja kasvien aromit tuntuvat nenässä. Puut suojaavat sateelta, tuulelta, paahteelta, saasteilta ja pölyltä. 

Kaikki tietävät kostean maan mehevän ominaistuoksun, ”perunakellarin hajun”. Sen aiheuttaa geosmiini, jota syntyy maassa elävien bakeerien aineenvaihdunnasta. Geosmiini tarkoittaa kirjaimellisesti ”maan hajua”. Monelle, myös minulle, se on vastustamaton kutsu työntää sormet maahan, koskea maata. Luonnonympäristö sisältää hyödyllisiä mikrobeja, joiden kanssa olisi hyvä olla tekemisissä, jotta immuunijärjestelmä pysyisi terveenä. Vaikka ihminen pystyy haistamaan arviolta jopa 10 000 erilaista molekyyliä, emme erota suurinta osaa esimerkiksi puiden erittämistä yhdisteistä. Silti ne siirtyvät verenkiertoon ja aivoihin ja vaikuttavat osaltaan mielialaamme ja hyvinvointiimme.

Mitä vähemmän kohteessa on ihmisten aikaansaamaa mekkalaa, sitä elvyttävämpi se on. Nykymaailmassa hiljaiset paikat ovat harvassa, mikä tekee niistä entistäkin arvokkaampia. Hiljaisuus vähentää aggressiivisuutta ja päästää esiin myönteisiä tuntemuksia. Hiljaisuus auttaa keskittymään sekä edistää luovuutta ja mielikuvitusta. Kun melu lakkaa, ajatus alkaa ja asiat kirkastuvat.

Luonnossa on helppo olla sekä itsekseen että muiden kanssa. Yksin voi kokea luonnon kaikessa rauhassa ja omalla tavallaan. Seura voi kuitenkin vahvistaa elpymiskokemusta silloin, kun tarvitsee kaveria luontoon vaikkapa turvallisuudentunteen vuoksi. Kolme neljästä suomalaisesta kokee metsän ensisijaisesti turvallisena ja suojelevana ympäristönä. Mitä tahansa luontokokemusta rikastuttaa havaintojen jakaminen kaverin kanssa.

Suomen kansallispuistoissa tehdyssä tutkimuksessa on havaittu, että jos retkeilijä vietti maastossa yhdenkään yön, koetut terveyshyödyt olivat merkittävämmät kuin päivävierailijoilla. Riittävän kokoinen alue kutsuu ja toisinaan myös pakottaa yöpymään: näin alueellinen laajuus yhdistyy ajalliseen. Kuitenkaan se, ettei ole mahdollisuutta nukkua luonnossa ei mitätöi retken hyvinvointivaikutuksia. Sain jälleen kerran todeta, että myös lyhyempi aika luonnossa riittää elpymiseen. Seuraavan yön nukuin erittäin hyvin omassa sängyssäni.

Terveisin

Olen kirjoittanut aiemmin luonnon vaikutuksista mielialaan otsikolla Mitä tehä ku ahistaa?

Lähteet:

Leppänen M., Pajunen A. 2017. Terveysmetsä. Tunnista ja koe elvyttävä luonto. Keuruu:Gummerus.

Tyrväinen L., Korpela K., Ojala A 2014.Luonnon virkistyskäytön terveys- ja hyvinvointihyödyt. Teoksessa L. Tyrväinen, M. Kurttila, S. Tuulentie (toim.) Hyvinvointia metsästä. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.