Kummallisen kevään jälkeen kiinnostava kesä

Kevät 2020 on ollut… no, kummallinen. Työt loppuivat huhtikuun puolivälissä, ja sen jälkeen oli aluksi aika tyhjä olo. Pientä ironiaa voisi löytää ammatinvaihdostani. Jätin epävarmaksi muuttuneen työurani vaatetusalalla ja teatteripukujen parissa. Päätin valita alan, jossa on varmasti töitä. Pari kuukautta valmistumiseni jälkeen koko matkailuala pysähtyi. Melkein naurattaa.

Mitä sitä sitten on tullut puuhailtua?

Olen neulonut jumalattoman määrän villasukkia. Kun kyllästyin sukkiin, siirryin villapaidan tekoon. Olen yrittänyt sivistää itseäni lukemalla niitä kirjoja, jotka jokaisen pitäisi joskus lukea. Kiersin ja kaarsin kirjahyllyssäni lymyävää Dostojevskia, mutta siellä se Rikos ja rangaistus pölyttyy edelleen. Neulomisen lomassa sain kuitenkin luettua pari hyvää kirjaa.

Olen ommellut jonkin verran. Huomasin kuitenkin, että se homma ei kertakaikkiaan enää jaksa innostaa. Mutta ihan kivan anorakin sain aikaiseksi. Olen rehkinyt hullun lailla kasvimaalla. Pari edellistä kesää on mennyt opiskeluhommissa, joten juolavehnä on saanut rauhassa rehottaa ja valloittaa tilukseni. Talikko on ollut aseeni rikkaruohovihollisia vastaan, kun olen kääntänyt maata neliö toisensa jälkeen. Kukat ostin puutarhalta, josta tiedän saavani parasta laatua.

Matkailua olen harrastanut tulvaturismin muodossa, kuten moni muukin rovaniemeläinen. Tästä lähimatkailuvillityksestä olivat pelastusviranomaisetkin huolissaan, kun ihmiset yltyivät uhkarohkeiksi tai haittasivat auttajien toimintaa. Tulva oli kuitenkin Rovaniemen suurin (ja ainoa) tapahtuma tänä kesänä, joten tulvaturismi on ymmärrettävää.

Toinen tapa matkustaa, hillitä matkailuhaluja ja kuluttaa aikaa on ollut lautapelin pelaaminen. Ticket to Ride on koko perhettä hauskuuttanut peli, jota todellakin voin suositella. Siinä rakennetaan rautatiereittejä ympäri Euroopan. Olen aina ollut suuri raideliikenteen ystävä, joten tämä peli on täydellinen minulle. 

Kaiken tämän lisäksi olen hakenut ja päässyt opiskelemaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Kyseisiin opintoihin vaaditaan kahden vuoden työkokemus opiskeltavalta alalta. Sitähän minulla ei vielä ole, joten aloitan avoimen ammattikorkeakoulun polkuopinnossa. Tutkintotavoitteisena polkuopiskelijana opiskelen koulutukseen kuuluvia opintojaksoja samassa ryhmässä tutkinto-opiskelijoiden kanssa. Opinnot eivät oikeuta suoraan YAMK-tutkinnon suorittamiseen, mutta ovat aikanaan hyväksiluettavissa tutkintoon johtavassa koulutuksessa. 

Syksyllä saatte siis jälleen nauttia opiskeluun liittyvistä blogikirjoituksista. Tavoitteena on olla joskus Restonomi YAMK. Olen tullut siihen tulokseen, että olen koukuttunut opiskeluun. Se vaan on niin kiinnostavaa! Ihmettelen vain, miksi en ole aloittanut uuden ammatin opiskelua jo aikaisemmin. Vakituisesta työsuhteesta on ylettömän vaikeaa hypätä pois ja aloittaa jotain ihan muuta. Voin kuitenkin sanoa, että kannattaa uskaltautua.

Tämä uutta opiskelurupeamaa odotellessani suoritan yhden kesäkurssin avoimessa AMK:ssa. Koronakurjuuden keskellä on myös muutamia hyviä juttuja; yksi niistä on se, että useimmat ammattikorkeakoulut tarjoavat kursseja työttömille ilmaiseksi. Ja ilmoittautuessani olin työtön.

Työttömyydestä huolimatta olen välttynyt totaaliselta köyhyydeltä suhteellisen hyvin. Käytin kaikki ansiosidonnaiseen päivärahaan oikeutetut työttömyyspäiväni opiskeluun, enkä ehtinyt olla töissä tarpeeksi pitkään, jotta olisin tienannut tarvittavat päivät uuteen ansiosidonnaiseen. Normaalisti ansiopäivärahan edellytyksenä on 26 kalenteriviikon työssäoloehto. Koronaepidemian vuoksi tämän 26 viikon kerääminen on minulla, kuten monella muullakin jäänyt kesken. Oletin siis palaavani jälleen ”nauttimaan” Kelan peruspäivärahaa. Mutta väliaikaisen lakimuutoksen myötä näissä tilanteissa käytetään poikkeuksellisesti 13 kalenteriviikon työssäoloehtoa. Pääsin siis ansioturvan piiriin, vaikka normaali työssäoloehto ei aivan täyttynytkään.

Talousahdinkoa lievensi myös aivan mahtava yllätys: sain Lapin Amk:sta valmistuneille annettavan Kemijoki Oy:n stipendin. Olin hakenut sitä juuri ennen valmistumistani, siis marraskuussa 2019. Koko juttu oli minulta jo unohtunut, sillä arvelin jonkun muun saaneen tämän huomionosoituksen. Häkeltyminen oli suuri, kun sain soiton ja kuulin olevani onnekas. En edes älynnyt kysyä minkä summan sain, enkä kehdannut enää soittaa ja kysyä. Jouduin siis jännittämään stipendien jakotilaisuuteen asti. Sain suurimman jaossa olleen potin. Uskomatonta, nyt minulla on varaa ostaa retkeilyhousut.

Kevään ehdottomasti kaikkein paras uutinen on uusi työ! Aloitin 1.6. ja olen siis tätä kirjoittaessani ahkeroinut jo viikon. Lällällää, pidän teitä pimennossa seuraavaan postaukseeni asti. Silloin kerron missä ja mitä teen seuraavan puoli vuotta.

Terveisin