Työmatka

Oli synkkä ja myrskyinen yö… Eiku joulukuinen pimeä aamu Rovaniemen linja-autoasemalla. Linkkua oli odottamassa minä ja aika monta muuta. Meistä kaksi oli suomalaisia, yksi ehkä eurooppalaista alkuperää ja loput Aasian asukkaita. Kaikki olimme menossa kohti pohjoista.

Olen tottunut kulkemaan julkisilla Rovaniemeltä Sodankylään. Vuosikausien lähestulkoon yksin matkustamisen jälkeen tuntuu oudolta, kun seurana on parhaimmillaan (tai pahimmillaan) täysi bussilastillinen muita matkaajia. Ja nykyään heistä useimmat ovat ulkomaalaisia. Mutta on hienoa, että pohjoisen julkisissa liikennevälineissä on taas kulkijoita. Kannattavat bussivuorot säilyvät kuljettamassa myös meitä paikallisia.

Työmatkani on siis nykyään melkein 300 km, kun mitataan kotiovelta Tapionkylästä perille Saariselälle. En voisi edes kuvitella ajelevani tätä matkaa omalla autolla. Kelit ovat mitä sattuu, porot hyppivät tielle, aura-autot pöllyttävät lunta ja aikainen aamu on säkkipimeä. Ei kiitos! Mieluummin linja-autossa torkkuen tai esimerkiksi blogitekstiä kirjoittaen. Postiauto vie turistisesongissa työskentelevän turvallisesti perille.

Matkalla pohjoiseen tulee seurailtua kanssamatkustajien edesottamuksia. Aasialaisista ystävistämme suurin osa on ostanut lipun etukäteen netistä. Kuskin hommana on löytää pitkästä listasta juuri oikea kyytiinpyrkijän nimi ja saada selvää siitä, mihin hän on menossa. Ivalo on vielä helppo, mutta Saariselkä, Kakslauttanen ja Kiilopää ovat hauskan haasteellisia lausuttavia ulkomaalaisille. Mutta kyllä kuljettajan rallienglantikin on välillä vähintäänkin mielenkiintoisen kuuloista.

   

Mitähän aasialaiset matkailijat oikein raahaavat mukanaan matkalla Suomessa? Heillä lähes kaikilla on jotakuinkin ruumisarkun kokoiset matkalaukut. Ei käy kateeksi bussikuskia, joka nostelee niitä auton ruumaan. Vaikka auto ei olekaan ihan täynnä, ei matkalaukkutilaan mahtuisi yhtään enempää tavaraa. 

Alituisen valokuvaamisen seuraaminen on hauskaa. Ensin Rovaniemen linja-autoasema ulkoapäin ja sitten sisältä, seuraavaksi kuva tolpalta ja vielä selfie auton sisällä. Otin kokeeksi kuvat rakkaasta asemastamme, ja tällaisia niistä tuli. Ehkä joku näkee näissä jotain eksotiikkaa.

Rovaniemen rautatieasemalla on melkein aina näin aamuvarhainkin ulkomaalaisia, jotka etsivät paikallisbussia Napapiirille. Kuski yrittää parhaansa mukaan selittää, että tämä ei ole bussi numero 8, mutta tällä pääsee kyllä Joulupukin luo. Muutama ei uskaltaudu kyytiin, koska kysymyksessä ei ole paikallisbussi, jota he odottavat. Kuljettaja kohauttaa olkapäitään ja jättää epäuskoiset seisomaan aamuiseen lumisateeseen.

Sodankylään saapuessamme on päivä jo valjennut sen verran, kun se tähän aikaan vuodesta valkenee. Lyhyen paussin aikana ehdimme käydä kaffella ja vessassa. Onneksi Linja-autoaseman baari on auki, eikä tarvitse juoksennella läheiselle huoltamolle. Baarinpitäjä on päätynyt perimään vessamaksua, mikä aiheuttaa hämmennystä turisteissa. Sitten heillä on jälleen vuorossa ahkeraa valokuvausta talosta, bussista, itsestä ja toisistaan.

Puolenpäivän kieppeillä saavumme Saariselälle. Me matkustajat ja kuljettaja olemme pääasiassa olleet kärsivällisiä, ja selvinneet hyvin matkan pituudesta sekä toistemme kummallisuuksista. Pohjoisen bussireissut ovat kovasti muuttuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana, kun turistit ovat löytäneet talvisen Lapin. Aika ei tule pitkäksi, kun ihmettelee kulttuurien törmäyksiä ja kielten sekamelskaa. Saa nähdä, minkälaista seuraa saan muutaman päivän kuluttua, kun taas matkaan Rovaniemelle. 

Vielä lopuksi: kiitos, hyvää sesonginjatkoa ja jaksamista kaikille teille autoa kuljettaville ammattilaisille, jotka viette meidät työmatkalaiset ja turistit perille varmasti ja turvallisesti!

Terveisin