Talven kuvat 2023

 Vaikka kesä on jo täällä, on vielä aika palata talven kuviin. Ne eivät välttämättä ole niitä kaikkein hienoimpia, mutta kertovat olennaisia asioita talvesta 2023. Jälleen kaamoksen valot osoittivat, ettei vuoden pimein aika suinkaan ole väritön. 

Marraskuussa aloitin uuden työn ja samalla maisemat vaihtuivat uudenlaisiksi. Muutama vuosi oli kulunut tuntureiden katveessa, ja nyt oli vuorossa jokivarren näkymät. Kyseessä on Ounasjoki, siis yksi pohjoisen mahtijoista. Maisemien lisäksi muuttui myös työmatka: alle 30 km suuntaansa tuntui todella lyhyeltä siirtymältä. Sain siis käydä töissä kotoa, enkä työkämpästä. Tämä myös auttoi keskeneräisen opinnäytetyöni edistämisessä.

Marraskuinen Ounasjoki Meltauksessa

Työni oli toimia hotellissa respan tätinä sekä ajoittain tehdä tarjoiluhommia. Hotelli Beana Laponiassa on erityistä sen syrjäinen sijainti Meltauksen kylässä, 55 km Rovaniemen keskustasta. Toinen jännä juttu oli, että tämä boutique-hotelli on tarkoitettu vain aikuisille. Asia oli minulle mieluinen, sillä tunnustettava on, että pidän enemmän aikuisista asiakkaista. Varsinkin joulusesongin aikaan, kun ylettömät joulupukkishowt saattoi jättää pois.

Hotellin vieraat olivat suhteellisen hyvätuloisia, hyvää ruokaa ja ekslusiivista lomanviettoa arvostavia, pääasiassa eurooppalaisia matkailijoita. Talvisesongin aikana ei ollut yhtään suomalaista majoittujaa. Tämä tarkoitti sitä, että työskentelykieli oli englanti. Totesin todeksi, että rallienglanti on maailman yleisin kieli. Meidän suomalaisten on turha aristella enkun puhumista, sillä jo peruskoulupohjalta osaamme sitä vallan mainiosti.

Hotelli tarjosi rauhallisen sijaintinsa lisäksi talvisia aktiviteetteja. Niistä suosituin oli huskysafarit. Koirat näyttävät olevan kansallisuudesta riippumatta kaikkien asiakkaiden suosiossa. Toki asiakkaat myös moottorikelkkailivat ja kävivät porotilavierailuilla, mutta suurimmalle osalle vetokoira-aktiviteetti oli se kaikkein mieluisin.

Huskysafarissa yhdistyvät luontokokemus ja vauhdikkuus. Moottorikelkkailuun verrattuna se varmasti tuntuu kokemattoman mielestä paljon turvallisemmalta. Lisäksi vetokoiravaljakko on huomattavasti hiljaisempi kuin moottorikelkka. Vauhti on sopiva maisemista nauttimiseen eikä valjakolla liikkuminen vaadi niin intensiivistä keskittymistä kuin moottorikelkan turvallinen kuljettaminen. 

Asiakkaiden lisäksi työkavereiden kanssa kommunikointi tapahtui osittain englanniksi. Sain ilokseni tutustua kahteen nuoreen naiseen, ranskalaiseen ja belgialaiseen, jotka olivat rohkeasti ottaneet vastaan uuden haasteen tulemalla työskentelemään syrjäisen suomalaisen hotellin respaan. Molemmat olivat ensi kertaa Suomessa. Amélielle ja Julielle pohjoisen pikkukylässä asuminen oli eksoottinen ja erikoinen kokemus. Heidän huomionsa ja kommenttinsa antoivat minullekin uusia näkökulmia moniin asioihin. 

Iloiset kollegani Julie ja Amélie

Hotellin sesonki päättyi maaliskuun lopussa, kun talviaktiviteettien aika alkoi olla ohi. Tosiasiassahan talvi ei siihen aikaan vielä ole pohjosessa loppunut, mutta kun kevät alkaa hiipiä Keski- ja Etelä-Eurooppaan, voi talvilomailu tuntua kaukaiselta ja omituiselta ajatukselta. Asiakkaat siis vähenevät ja loppuvat. Kauden päättäjäisissä saimme olla ihan muina turisteina haalarit päällä Rovaniemen keskustassa odottelemassa kuljetusta karonkka-aktiviteetteihin. Ja olihan se hauskaa ajaa ensimmäistä kertaa elämässään jääkartingia! Luulin olevani siinä totaalisen huono, mutta loppujen lopuksi pärjäsin ihan hyvin.

Talven aikana tapasin muitakin eläimiä kuin koiria. Saukoista näin vain jäljet Ounasjoen jäällä, mutta porojen kanssa olin tekemisissä myös nokakkain. Poro nimeltä Harmi asusti kaverinsa kanssa aitauksessaan työpaikkani pihalla herättäen matkailijoissa ihastusta valkoisella värillään. Harmi oli hotellin kokin omistama otus, jota asiakkaat pääsivät myös ruokkimaan, jos sattuivat paikalle oikeaan aikaan. He olivat erityisen vaikuttuneita kiireettömästä tarinoinnista ystävällisen poromieskokin kanssa. Monet sanoivat tämän ”aktiviteetin” olleen mieluisampi kuin vartavasten porotilalle tehty, ostettu matkailijavierailu. Aitous todellakin puhuttelee ja tuo elämyksellisyyttä. Vaikka kahden poron syöttäminen ja poronhoidosta jutteleminen tuntuu meistä olevan aika arkista hommaa, on se matkailijalle jotain erityistä.

Pääsiäisenä poroja näkyi paljon, kun jälleen nautiskelimme kevättalven auringosta Sattasen porokisoissa. Meille niissä kinkereissä tärkeintä ei ole kilpaa juoksevat porot, vaan mukava yhdessäolo ja tuttujen tapaaminen. Ja kilpailuista jännittävin ei suinkaan ole poroilla, vaan suopunginheittäjillä! Kisaajat asettuvat paikoilleen ympyrän kehälle ja yrittävät suopungillaan saada kiinnityksen keskellä olevaan tolppaan. Voittaja on se, joka ensimmäisenä saa kolme kiinnitystä.

Kevään korvalla kävimme Tapsan ja Anniksen kanssa rantabaarissa tunnustelemassa ennakkoon kesäiltojen hauskanpitopaikkaa. Vielä ei ollut joki täysin auki eikä maa lumeton, mutta jotain lupausta oli jo selvästi havaittavissa.

Nyt kesä on tullut, ja kesän kuvat tulevat jälleen aivan muualta. Tällä kertaa työmaani on Itä-Lapissa, Savukoskella. Aloitin toukokuun puolessavälissä Savukosken kunnan kulttuuri- ja markkinointisihteerin työt. Kyllä taas on jännää olla uuden äärellä!

Terveisin