Mistä on Savukoski tehty?

Olen nyt työskennellyt puolitoista kuukautta Savukoskella. Sodankylä ja Savukoski ovat naapureita, joilla on yhteinen historia. Savukosken kunta perustettiin keisarillisen senaatin päätöksellä vuonna 1916, sitä ennen se oli osa Sodankylää. Miksi en sodankyläläisyydestäni huolimatta tunne Savukoskea kovin hyvin? Tähän en oikein osaa vastata. Minulla ei vain ole ollut henkilökohtaisia siteitä Itä-Lappiin. 

Olen aloittanut tutustumisen uuteen työskentelypaikkakuntaani. Tähän mennessä olen jo löytänyt monia asioita, jotka ovat erityisiä juuri Savukoskella ja jotka tuntuvat olevan osa paikkakunnan identiteettiä. Mistä siis on Savukoski tehty?

Itä-Lappi on sitä osaa Suomesta, jossa voi halutessaan painua erämaahan. Erä on jotakin muusta erilleen otettua, erillistä. Kun metsästys oli vielä tärkeä elinkeino, oli tapana mennä pitkiksikin ajoiksi erälle, kauas kotipiiristä, metsästämään. Erämaa on siis pysyvän asutuksen piirin ulkopuolella. Nykyään erämaat ovat viimeisiä alueita, joita teollisen sivilisaation merkit eivät vielä puhko. Erämaahan meneminen tarkoittaa mahdollisuutta harvinaiseen ylellisyyteen: lajitovereiden poissaolon aistimiseen. Jokainen kävijä vie pienen palan erämaata mukanaan.Tekee erämaasta vähemmän erämaan. Siellä missä ihmismassat ovat, erämaa ei ole. (Matkasanakirja hiljaisuuteen) 

Erämaisuus on tunnistettu alueen matkailussa ja sen markkinoinnissa. Luontomatkailua toimme esille Erämessuilla ja se on myös Metsähallituksen opastuskeskuksen teema.

Savukosken messuosasto Pohjois-Suomen Erämessuilla Oulussa

Savukosken opastuskeskus Korvatunturi

Savukosken erämaissa on hienoja jokia. Täällä ei todellakaan olla järvien Suomessa, vaan mutkitellen juoksevien jokien keskellä. Minä en oikein ole sinut jokien kanssa. Minusta ne ovat arvaamattomia sekä muodoltaan että vauhdiltaan. Mitä jos mutkan takana on vaarallinen koski? Siitähän Savukoskikin on nimensä saanut, koskesta. Täällä minä aion kuitenkin tutustua jokiin. Aloitan opettelemalla melomaan, olen jo ilmoittautunut kurssillekin. Se tosin pidetään sodankyläläisessä järvessä, mutta jostainhan on aloitettava. Haaveeni on päästä melomaan kaukaisimpaan kolkkaan, Venäjälle laskevalle Nuorttille. Se on jotenkin jännittävä ajatus; kuin menisi maailman laidalle, jossa voi kulkeutua virran viemänä laidan yli…  

Savukoski (Kemijoki)

Miekkakoski (Kemijoki)

Jokien lisäksi Savukoskella on tuntureita. On niitä tavallisia pyöreähuippuisia, ja sitten on se yksi terävän ketunkorvan muotoinen, Korvatunturi. Retkeilen pyöreähuippuisilla, koska niitä on mukavasti saavutettavissa. Ei tarvitse välttämättä vaeltaa päiväkausia päästäkseen perille, vaan muutaman tunnin reissu riittää. No, ehkäpä joskus menen vielä sinne Korvatunturillekin, jos rajavartiosto luvan suo.

Nivatunturin päällä on vanha palovartijan mökki

Näkymä Nivatunturista

Koillisen suunnalla näkyy Kivitunturi

Kivitunturin laki on pyöreä, mutta kivet eivät. Täällä kaikki muodot ovat peräisin muinaisista valtavista luonnonvoimista

Poroja täällä on paljon. En tiedä kuinka monta, mutta paljon niitä on. Yksi tokka hengailee jatkuvasti pitkin kirkonkylän raittia. Jos ikkuna on yöllä auki, saatan herätä poronkellon kilkatukseen. Ja minä todellakin asun keskellä kylää. Porot ovat tietysti myös tärkeä elinkeino. Täällä työpaikan kahvipöydässä maanantaiaamuisin yleinen puheenaihe on vasanmerkkuu. Monet ovat viettäneet viikonlopun porohommissa.

Savukosken historia on monipuolinen ja kiinnostava. Se on suurten savotoiden ja uittojen sekä niissä työskennelleiden erikoisten persoonien historiaa. Täällä vanhat talot ovat säästyneet sodan tuhoilta, jos ne ovat olleet tarpeeksi syrjässä. Nyt ne ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaita esimerkkejä erämaa-asumisesta. Sodat ovat jättäneet jälkensä hämmentävän moneen paikkaan. Täältä löytyy rakennetun Salpalinjan pohjoinen pää sekä murheellisten partisaanituhojen muistot ja muistomerkit.

Tarkkalan erämaatila

Entisen elämän merkkejä Tarkkalassa. Tilan rakennukset pyritään avaamaan retkeilijöiden vuokrakäyttöön

Salpalinja on Suomen suurin yksittäinen rakennushanke. Sen pohjoinen päätepiste sijaitsee Savukoskella

Ja kaiken tämän lisäksi täällä asuu mukavia ihmisiä. Ainakin vielä puolentoista kuukauden kokemuksen perusteella siltä tuntuu. Mutta ihmisiä ei ole kovin paljon, alle tuhat koko 6 496 neliökilometrin alueella. Siis Suomen harvimmin asuttu kunta.

Savukosken kokoisella paikkakunnalla kaikki tuntuvat tuntevan toisensa. Kun minulla on kysymys tai ongelma, saan monesti kehotuksen kääntyä ”Erkin” tai ”Pirkon” puoleen. Kuka Erkki, kuka Pirkko? Kun sitten vahingossa löydän ”Erkin”, totean jutelleeni hänen kanssaan jo ennenkin. Siinä vaiheessa en vain enää kehtaa kysyä sukunimeä. Ja seuraavana päivänä sitten mietin, kuinka saisin yhteyden ”Pirkkoon”, jonka ainut tietämäni tuntomerkki on, että hän on ”Pertin” vaimo. Toivottavasti joskus vielä opin tuntemaan paikkakunnan ihmiset sekä etu- että sukunimeltä.  

Täällä asuvien ihmisten varusteisiin kuuluu maastokelpoinen auto. Se voi olla iso maastoauto, koppiauto tai lava-auto. Aika usein sen merkki on Toyota. Maastokelpoisiin lasketaan myös sellaiset autot, jotka eivät ole liian fiinejä metsäteillä ajeluun. Viimeksi mainitunlaisen minäkin omistan. 

Ihan näin maastokelpoinen minun autoni ei ole

Tässä muutamia huomioita Savukoskelta. Ja voitteko kuvitella, olen siinä onnellisessa asemassa, että saan ihan työni puolesta tutustua tarkemmin näihin ja moniin muihin asioihin täällä! Seuraavaksi aloitan Savukosken moniin kyliin ja niiden nähtävyyksiin, kulttuurikohteisiin ja ihmisiin tutustumisen maastokelpoisella autollani. 

Terveisin

Lähteet:

Veijola S. & Säynäjäkangas J. (toim.) 2018. Matkasanakirja hiljaisuuteen