Luoston talvimaisemassa

Kuluvan talven iso oivallus kohdallani on ollut se, että enää ei ole pakko hiihtää, jos ei taho. Kiitos siitä kuuluu osittain varmaankin ulkomaalaisille matkailijoille. Hiihtokeskukset ja kansallispuistot ovat nimittäin alkaneet tuottaa ulkoilumahdollisuuksia myös muille kuin suksijoille tekemällä talvireittejä esimerkiksi lumikenkäilyä ja pyöräilyä varten.

Kävimme Monden ja SuliTeikun kanssa Luostolla testaamassa reilun viiden kilometrin mittaisen lumikenkäreitin, tosin ihan tavallisilla kengillä. Reitit tuntuvat olevan niin suosittuja, että ne tamppaantuvat nopeasti kävelykuntoon, eikä lumikenkiä tarvita.

Polun alku löytyi heti Ukko-Luoston parkkipaikan läheltä. Reitti kulkee Ukko-Luoston viertä ja jatkuu Pikku-Luoston laen kautta Lampivaaran kahviolle ja tulistelupaikalle. Takaisinpäin tulimme vähän leveämpää, myös pyöräilijöille tarkoitettua baanaa pitkin. Tietenkin lenkin voi kulkea myös toisin päin, mutta suosittelen tätä suuntaa.

Varsinkin Pikku-Luoston kautta kulkeva reitin osuus on aivan ihana. Lumiset kynttiläkuuset ja mukavan mutkitteleva polku tekevät alkumatkasta nautinnollisen ja maisemat tunturin laelta ovat huikeat. Pikku-Luosto on nimensä mukaan suhteellisen matala, joten ylös kapuaminen ei vaadi kohtuuttomia ponnisteluja. Vastaamme tuli muutamia muita kulkijoita, mutta aikalailla omassa rauhassamme saimme nauttia luonnosta. En kuvaile reittiä kirjoittamalla tämän enempää; valokuvat kertovat paremmin. Ja voithan itse mennä katsomaan!

Maisemien lisäksi ilma ja ilman laatu nousi tärkeäksi elämykseksi ja puheenaiheeksi retkellämme. Kansallispuiston havupuut ovat hyvin naavaisia ja kertoivat siten omalta osaltaan sen, että saimme hengittää aivan erityisen puhdasta ilmaa. Ehkä liioittelen, mutta minusta tuntui, että puhtauden saattoi suorastaan maistaa. Kuitenkin mielessä kävi myös surullinen tietoisuus siitä, että puhdas ilma ei ole mikään itsestään selvyys. Milloin on tultu tähän, että noteeraamme metsässä kulkiessamme erikseen myös ilman laadun?

Olen ennekin siteerannut teosta Matkasanakirja hiljaisuuteen. Tässäkin yhteydessä se onnistuu kertomaan ajatukseni paremmin kuin minä itse.

Sanotaan, että Lapissa on Euroopan puhtain ilma. On tehty kokeita, vertailtu mittaustuloksia. Mutta ilma ei ole nykyään tarpeeksi puhdas missään, ei edes Lapissa. Ja kaikki ilma on yhteydessä kaikkeen muuhun ilmaan. Ilma näyttää suurelta, mutta on vain harso maan päällä, harson lailla myös hauras. Ilma myös puhuu, sitä sanotaan tuuleksi. Tuuli kuljettaa luoksemme nurkumatta kaikenlaista: rikkejä ja erilaisia kemikaaleja. Tapaamme sanoa, että tuuli huokailee puissa. Ehkä tuuli on astmaattinen ja liiankin nurkumaton. Kuin joku, joka sairaaksi tultuaan jättää merkit huomioimatta ja sanoo, että kaikki on kunnossa, on vain vähän veto poissa. Ilma ei itse tule puuttumaan asiaan, ei edes happosadetta yskiessään. Mitä ilma nyt voisi tehdä?

Ja siellä kaukana, siellä missä varmaankin valmistetaan kaikki tuliaisemme, kaikki muovikuppimme, veitsemme ja haarukkamme ja kaikki kätevät-asiat-joita-ei-tarvitse-nähdä-enää-koskaan, on ilma muuttunut paksuksi ja kiinteäksi, keltaiseksi kuin sappi. Sen voi nähdä televisiosta kuvina paikoista, joissa käytetään suojanaamareita. Ei sitä hornankattilassa keitettyä lientä voi enää sanoa ilmaksi.

Terveisin

Lähde: Veijola S., Säynäjäkangas J. (toim.) 2018. Matkasanakirja hiljaisuuteen