Mietteitä saamelaisten kansallispäivänä

Saamelaiset ovat Pohjois-Euroopan alueen ainoa alkuperäiskansa. Suomessa puhutaan kolmea saamen kieltä: inarinsaamea, koltansaamea ja pohjoissamea. Saamelaiskulttuuriin kuuluvat muun muassa kieli, kulttuuriperintö, taide, perinteinen tieto, luontosuhde ja perinteiset elinkeinot.

Saamelaiskäräjät julkaisi vuonna 2018 teoksen Vastuullisen ja eettisesti kestävän saamelaismatkailun toimintaperiaatteet. Ohjeistus koettiin tarpeelliseksi, koska saamelaiskulttuurin symboleita on Suomessa tuotteistettu ja esitetty matkailussa jo vuosikymmeniä. Saamelaiset kokevat itseään hyväksikäyttävässä matkailussa esiintyneen, ja laajalle levinneen primitivisoidun saamelaiskuvan loukkaavana ja esineellistävänä.

Ohjeistuksessa käytetään termiä eettisesti kestävä saamelaismatkailu. Sillä viitataan matkailuun, joka pitää sisällään sosiaalisen, kulttuurisen, ekologisen ja taloudellisen kestävyyden, ja niiden huomioimisen paikallisella tasolla. Päätavoitteena on saamelaisuutta hyväksikäyttävän matkailun lopettaminen sekä matkailun kautta leviävän väärän tiedon leviämisen estäminen. Olen vahvasti samaa mieltä siitä, että matkailijan ei voi odottaa omaavan riittävää kulttuurin tuntemusta voidakseen erottaa aidon saamelaisuuteen pohjautuvan matkailutuotteen epäaidosta. Vastuu on matkailualan toimijoilla.

Saamenpuku on yksi rikkaan ja monimuotoisen saamelaiskulttuurin identiteetin ilmentäjä. Matkailussa saamelaisuuden tuotteistaminen ja esittäminen on usein keskittynyt juuri saamenpukuun. Monesti kuulee mielivaltaista saamenpuvun käyttöä perusteltavan sillä, että saahan kansallispukuja käyttää kuka vaan, ja minkä alueen pukua haluaa. Nyt kuitenkin haluan osaltani sohia lusikkaani soppaan. Saamenpuku ei nimittäin ole sama asia kuin suomalainen kansallispuku. Tässä perusteluiksi pukuhistorian luento.

Muotivaatteet rantautuivat Ruotsi-Suomeen 1500-luvulla, jolloin muodin keskukseksi muodostui Vaasa-kuninkaiden hovi. Renessanssi löi silloin itsensä läpi paremmissa piireissä. Kautta historian ylhäisön käyttämät vaateparret ovat soveltuvin osin vaikuttaneet tavallisten ihmisten pukeutumiseen. Tämän sääty-yhteiskunnan ajan rahvaan pukupartta nimitetään kansanpuvuksi. Rahvaaseen kuului esim. maaseutuväestö, kaupunkien alemmat yhteiskuntaluokat, käsityöläiset, sekatyöläiset ja merimiehet.

Vaikka rahvas otti vaikutteita hovin muotipuvuista, oli kansanpuku suhteellisen hitaasti muuttuva; sitä eivät muodin oikut kovin nopeasti heilutelleet. Pitkien etäisyyksien Pohjolassa rahvaan pukuparsista muodostui alueittain erilaistuneita ja niistä saattoi arvata kantajansa kotipaikkakunnan ja jopa suvun.

Tavallisella kansalla ei ollut varaa vaihdella tyyliään muodin mukaan, vaan vaatteet käytettiin loppuun asti, olivatpa ne muodikkaita tai eivät. Ne jopa periytyivät sukupolvelta toiselle niin kauan, kun olivat käyttökelpoisia. Näin kansanpuvuissa yhdistyi tyylipiirteitä eri aikakausilta, eivätkä ne olleet mitään yhtenäisiä kokonaisuuksia. Rahvaan puvut mukautuivat perinteeseen samalla kun ottivat vaikutteita uusista tuulista. Niihin vaikuttivat käytettävissä olevat materiaalit, valmistustaito ja käyttötarkoitus. Ne soveltuivat kansanomaiseen ympäristöönsä ja omavaraistalouteen.

Suomessa kansanpuvut jäivät yleisesti pois käytöstä 1800-luvun puolivälin jälkeen. Syitä oli useita. Nouseva teollisuus loi uutta tekstiiliteollisuutta ja sarjatuotantoa. Maalaiskauppoja perustettiin ja ihmisten ei kannattanut tehdä kaikkia vaatteitaan itse. Väestö liikkui entistä enemmän ja yhteiskuntarakenne muuttui. Syntyi uusi ilmiö: rahapalkka, jonka myötä työstä ei enää maksettu hamekankaina. Omavaraistalouden asema murtui ja ihmisten ajattelutapa muuttui. Suomalaiset kansanpuvut hävisivät vähitellen.

Mikä sitten on kansallispuku? 1800-luvun kansallisromantiikan myötä kansankulttuuria alettiin ihailla. Yksi ilmenemismuoto oli kansanomaisten esineiden, tekstiilien, pukujen ja runojen kerääminen. Innokkaimpien ylioppilaiden pyrkimyksenä oli jopa saada kansanpuvut uudelleen käyttöön. Näiden kerättyjen esikuvien perusteella suunnitetiin 1800-luvun lopulla ensimmäiset kansallispuvut. Kansallispuvulla tarkoitetaan siis jäljennettyä tai uudelleen koottua talonpoikaisväestön 1700-1800-luvun juhlapukua. Kansallispuvun nimitys vakiintui käyttöön 1900-luvun alussa.

Kansallispukujen suunnittelijoita ovat pukuhistoriallisiin lähteisiin perehtyneet kansanpukujen tutkijat. Kullekin puvulle on tarkkaan määritelty ja ohjeissa mainittu yksityiskohdat, värit, osat, suhteet ja korut. Asun eri osien on kuuluttava pukuhistoriallisesti samaan aikakauteen. Puku on muodin vaihteluista riippumaton sovittu kokonaisuus, tarkoin määritelty ja sitä ei saa mennä muuntelemaan. Vastuu kansallispuvuista on Suomen kansallispukuraadilla, joka määrittelee kansallispukujen ”oikeaoppisuuden” ja aitouden. Yksilön kansallispuvun valintaan voi vaikuttaa kotiseutu tai suvun juuret, mutta myös muut seikat ja mieltymykset (esim. ulkonäkö).

Pääpiirteissään kansanpuku ja kansallispuku eroavat toisistaan niin, että kansallispuvut ovat suunniteltuja pukuja, kun taas kansanpuvuilla ei ole suunnittelijaa, joka määrittäisi kaikkien pukujen ulkonäön. Kansallispuvut ovat juuri tietynlaisia ja kansanpuvut muuntuvat tekijänsä, kantajansa ja kansan mukana.

Nykyään Suomessa lähinnä määritelmän mukaisia kansanpukuja käyttävät romanit ja saamelaiset. Edellä kertomastani poiketen nämä puvut eivät koskaan hävinneet käytöstä, kuten kävi suomalaisille kansanpuvuille. Lisäksi ne eivät liittyneet juuri mitenkään suomalaisen sääty-yhteiskunnan rakenteisiin ja kehitykseen. En tiedä, erotellaanko muissa maissa ja kielissä näitä kahta vaatetyyppiä. Kuitenkin mielestäni saamen puku on kansanpuku, ja siksi siihen pitää myös suhtautua toisin kuin kansallispukuun, kunnioittaen kansan itsensä oikeutta pukuunsa.

Muista blogikirjoituksistani poiketen tässä ei ole kuvitusta. Haluan käyttää vain itse ottamiani valokuvia, ja niitä minulla tähän aiheeseen liittyen ole. Hyviä kuvia ja lisätietoa löydät tekstin linkeistä.

Terveisin