Matkailijoiden matkassa, taivaantulia etsimässä

Etenkin ulkomaalaiset matkailijat ostavat Lapissa innokkaasti erilaisia ohjelmapalveluita. Tarjolla on tekemistä moneen makuun: moottorikelkkailua, pilkkiretkiä, hiihtoa ja lumikenkäilyä sekä erilaisia revontulisafareita.

Meiltä hotellin asiakaspalvelussa työskenteleviltä kysellään usein suosituksia aktiviteetteihin, sekä tiedustellaan, minkälaista ohjelmaa retkillä on. Kollegani Pauliina kyllästyi tietämättömyyteensä, ja päätti hankkia omia kokemuksia. Hänen kanssaan pääsin minäkin osallistumaan koko illan kestävälle revontuliretkelle. Valitettavasti valokuvat tässä postauksessa ovat surkeita kännykkäkuvia.

Northern Lights Village on aivan Saariselän kylän tuntumassa sijaitseva upea matkailukohde, joka tarjoaa monenlaisia pohjoiseen luontoon ja kulttuuriin liittyviä aktiviteetteja sekä ekslusiivista majoitusta ja  ravintolapalveluita. Laatu on korkea ja hintataso sen mukainen. Aktiviteetteihin matkataan mukavasti yrityksen omalla pikkubussilla ja Saariselän alueella asiakkaat tarvittaessa noudetaan mukaan heidän omalta hotelliltaan. Me Pauliinan kanssa kävelimme, jotta oppisin neuvomaan reitin myös sitä kysyville asiakkaille.

Ennen retkelle lähtöä ehdin tutustua pikaisesti iltamme järjestäjän päärakennukseen. Vastaanottotila ja ravintola ovat erittäin tyylikkäät ja viihtyisät. Harkitut yksityiskohdat sisustuksessa luovat laadukasta kodikkuutta, eikä ylilyönteihin ole sorruttu. Erityisesti valaistus teki minuun vaikutuksen. Jonain joutilaana aamuna aion käydä testaamassa hotellin aamiaisen.

Retki, jolle sain tilaisuuden osallistua, oli ”Aurora Camp on the Border”, kestoltaan 4 tuntia. Reissuun osallistui pariskunta Saudi-Arabiasta ja kolmehenkinen brittiperhe. Kohde on Nellimin kylän takana, nimensä mukaisesti Venäjän rajan tuntumassa. Ajomatka kesti reilun tunnin verran suuntaansa ja sen aikana meitä kuskaava opas kertoili paikoista, joiden ohi ajoimme. Maisemia ei tosin päässyt ihailemaan, sillä tienoot auton ulkopuolella olivat säkkipimeät. Mutta luultavasti matka halki valottoman talvisen tienoon oli sekin ulkomaalaisille kyytiläisille erikoinen elämys.

Matkan edetessä tie kutistui kutistumistaan, ja lopulta pysähdyimme levennykselle yhden auton levyisellä ajouralla, keskellä ei mitään. Aluksi olo oli vähän epäuskoinen; mikähän nyt on homman nimi ja mitä täällä tehdään. Hetken kuluttua, kun silmät olivat tottuneet pimeyteen, erotin edessä sillan ja sen alla leveän mustan joen. Olimme päätyneet Paatsjoen yli menevälle sillalle, jonka alla virtaava vesi oli täysin sula. Sain kuulla oppaalta, että sulana se myös säilyy läpi talven.

Jutun juoni on se, että heijastuessaan veden pintaan revontulet näyttävät erityisen upeilta. Ongelmana oli, revontulia ei näkynyt. Lähtiessämme Saariselältä sää oli lähes pilvetön, mutta nyt taivaan peitti harmaus. Tosin paikkapaikoin pilviverhossa näkyi joitakin vaaleampia kohtia. Ulkomaalaisten vieraidemme vuoksi toivoin todella, että revontulet pilkahtaisivat edes jostain raosta.

Haastavassa tilanteessa oppaamme osoitti ammattitaitonsa. Hän kertoi asiakkaille paikasta, revontulista ja pohjoisista olosuhteista tavalla, joka sai kaikki viihtymään hyytävästä tuulesta huolimatta. Sitten hän pystytti kameransa keskelle siltaa, osoitti juuri ja juuri havaittavaa vaaleaa kohtaa taivaalla ja otti kuvan. Ja toden totta, kameran näytölle ilmestyivät revontulet! Siellä ne siis olivat, vaikka emme niitä omin silmin nähneetkään kuin läikkänä pilviverhossa. Kaikki olimme iloisia jo tästäkin tiedosta.

Jaksoimme onneksi odotella jonkin aikaa, sillä vähitellen pilvet ohenivat, ja vaalea läikkä alkoi ottaa ihmissilmänkin havaittavaa revontulien muotoa. Ja yhtäkkiä meillä oli yläpuolellamme koko taivaankannen yli kulkeva liikkuva ja tanssiva aurora borealis. Pilviverho säilyi ohuena välissä, joten aivan spektaakkelimaisen hienoja tulia emme nähneet. Mutta matkaseurueemme oli onnessaan, ja se oli tärkeintä. Ei ollut hukkareissu!

Sillalla seisoessamme juttelimme myös revontuliin liittyvistä uskomuksista. Kerroin mummoni vahvan ja vankkumattoman mielipiteen siitä, että reposille ei saa missään tapauksessa viheltää. Ne alkavat tanssia vihellyksen tahdissa ja tuottavat onnettomuutta. Oppaan mielestä taas niille pitääkin viheltää, ja Pauliina halusi kokeilla, mitä tapahtuu. Ehkäpä juuri viheltäminen houkutteli lieskat esille… Minä kyllä olin varma, että silta allamme sortuu minä hetkenä hyvänsä, kun näin uhmaamme kohtaloamme.

Retken ohjelma päättyi tulisteluun kodalla ja lämpimän mehun elvyttävään vaikutukseen. Vaikutus tosin kesti vain hetken, ja takaisin ajellessamme oli autossa hyvin hiljaista.

Jälkeenpäin etsiskelin tietoa revontuliuskomuksista. Revontulille heiluttamisessa ja viheltämisessä on todellakin vaaransa, sillä vainajat ja henget saattavat tulla alas ja viedä ihmisiä mukanaan. Jos viheltely tulkitaan pilkaksi, taivaantulet iskevät maahan ja voivat lyödä kuoliaaksi pilkkaajansa tai halvaannuttaa hänet. Olkaa siis varovaisia, älkääkä viheltäkö revontulille!

Terveisin

Lähde: Markkula M. (toim.) 1999. Jalkapalloa kallolla ja muita revontuliuskomuksia.