Lumoava Luosto


Minulle Luosto on ollut ennenkaikkea lapsuuden kotikunnan laskettelutunturi. Paikka, jonka rinteillä tuli vietettyä abi-kevät; siis se aika, jolloin oli tarkoitus valmistautua ylioppilaskirjoituksiin. Se oli mahtava lasketteluloma, jonka jälkeen kirjoituksetkin menivät ihan hyvin. Toki harrastukseni oli alkanut jo paljon aikaisemmin. Luoston laskettelurinteitä paranneltiin ja raivattiin syksyllä 1970 ja äitini työskenteli siellä työjohtajana. Seuraavana talvena pääsin hänen kanssaan rinteisiin, ensin tavallisilla puusivakoilla, sitten ihan oikeilla pujottelusuksilla.

Luostotunturi kuuluu Pyhä-Luoston 35 kilometriä pitkään tunturijonoon, joka syntyi 2 miljardia vuotta sitten. Se on jäänne maailman vanhimpiin kuuluvasta vuoristosta. Tunturin nimen alkuperästä ei ole täyttä varmuutta, mutta sen arvellaan olevan saamelaista alkuperää. Yhden tulkinnan mukaan sana luosto tulee pohjoissaamen sanasta luosttat: vaaleajuovainen poro. Voisiko se liittyä Pyhä-Luoston aaltopintaisiin kiviin, joissa yhä voi nähdä vaaleat muinaismeren aaltojen juovat?

Tunturin korkein laki on Ukko-Luosto, joka ulottuu 154 metrin korkeuteen merenpinnasta. Siellä sijaitsee yksi Ilmatieteenlaitoksen kahdestatoista säätutkasta.



Matkailutoiminta tunturissa alkoi 1960-luvulla. Ensimmäisellä, 1400 metriä pitkällä rinteellä päästiin laskettelemaan vuonna 1966. Vuonna 1969 Luostolle valmistui maailman suurin kelohonkainen hotelliravintola. Alusta alkaen on myös lomamökkirakentaminen säännelty toteutettavaksi vain kelopuusta. Muita ehtoja kelorakentamisen lisäksi ovat olleet mm. sähkölämmitys, kattokaltevuus 20 astetta, määritellyt värit sekä liittyminen vesi- ja viemäriosuuskuntaan. Alueella on vältytty sekä epäesteettiseltä että epäekologiselta rakentamiselta. Näin ei valitettavasti ole kovinkaan monessa muussa laskettelukeskuksessa.

Viime viikolla tutkimusmatkani kansallispuiston reiteillä eteni Pyhältä Luostolle. Sain siis tilaisuuden tutustua kesä-Luostoon. Olen päiväretkeillyt siellä kerran aikaisemmin muutama vuosi sitten tutulla naisporukalla. Tällä kertaa olin reissussa yksin ja reittivalintani oli osa koko kansallispuiston läpi kulkevaa retkeilyreittiä. Lähdin liikkeelle Luoston portilta, laskettelukeskuksen parkkipaikan nurkasta ja kiersin Ukko-Luoston reittiä vastapäivään. 

Kuljin upean satumetsän läpi tunturin reunaa ylöspäin. Yhtäkkiä metsä loppui ja olin oikeassa tunturimaisemassa, joka on aukeaa ja kivikkoista. Reitin seuraaminen oli vähän haastavaa, sillä polkua ei kivikossa kaikin ajoin näkynyt. Reitti oli kyllä merkattu sinisellä värikoodilla varustetuilla tolpilla, mutta tunturiluonnon ankaruus oli näyttänyt mahtinsa: iso osa tolpista oli kaatunut tai poikki. Tarkkana sai siis olla. Täydellistä eksymistä ei kuitenkaan tarvinnut pelätä, sillä näkyvyys oli hyvä. Tilanne olisi varmaankin ollut toinen, jos sää olisi ollut sumuinen.


Tunturin päällä maisemat ovat juuri niin upeat kuin ne vain tunturissa voivat olla. Kesän matkailukausi ei ollut vielä varsinaisesti alkanut, joten sain pitää tämän kaiken vain itselläni. Yksikään toinen ihminen ei ollut näkö- eikä kuuloetäisyydellä. Joskus tällaisen luontoelämyksen äärellä on hienoa olla yksin. Tuntea itsensä täysin irralliseksi ja erilliseksi.  Tämä jonkinlainen kodittomuuden kokemus voi parhaimmillaan olla merkittävä osa erämaamaisemien keskellä koettuja tuntemuksia. Kodittomuuden, ulkopuolisuuden ja jopa pelon kokemukset voivat syntyä maiseman laajuudesta, jossa ihminen kokee oman pienuutensa.




Filosofisessa pohdiskelussa elämys erotetaan kokemuksesta. Kokemuksia ihminen saa kaiken aikaa eläessään, ja useimpiin kokemuksiin ei palata jälkeen päin muisteluissa. Elämyksiin sitä vastoin voidaan ja halutaan palata, niitä muistellaan. Aktiivinen tekeminen tuntuu synnyttävän erilaisen luontoelämyksen kuin passiivinen katsominen. Silloin elämys ei perustu vain visuaalisuuteen, kuten maiseman katsomiseen. Ruumiillisuus ja toiminta tuovat mukanaan moniaistisuuden ja kokonaisvaltaisuuden. Fyysinen ponnistelu, kuten tunturinlaelle kapuaminen, voi tuottaa erityisen syvän ja mieleenpainuvan elämyksen.

Yksinäinen kokemus Ukko-Luoston mahtavuudesta muodostui minulle elämykseksi, jota haluan muistella ja siksi kerron siitä myös teille. Elämys on määritelty moniaistiseksi, positiiviseksi ja kokonaisvaltaiseksi tunnekokemukseksi, joka voi tuottaa kokijalleen tunteen henkilökohtaisesta muutoksesta. Minulle muutos on ehkä se, että nyt ajattelen Luostoa muunakin kuin nuoruudenaikaan kuuluvana laskettelupaikkana. Se on paljon enemmän ja tarjoaa huikeita luontoelämyksiä, jos vain näkee vaivaa ja sen jälkeen malttaa pysähtyä. Seisahtua katsomaan maisemaa, kuuntelemaan hiljaisuutta ja käen kukuntaa, tuntemaan tunturituulen kasvoillaan ja kivirakan jalkojen alla sekä maistamaan suolaisen hikipisaran ylähuulelta.

Näkymä Lampivaaralle ja Pyhälle

Näköalahyysikkä Ukko-Luostolla


Oman lisänsä yksinäiselle pohdiskelulleni antoi se, että olin liikkeellä kuopukseni syntymäpäivänä 6.6. Tietoisuus siitä, että hän täytti silloin 18 vuotta pani väistämättä miettimään paitsi tunturijonojen syntyä, myös henkilökohtaista ajan kulumista.


Terveisin








p.s. Ukko-Luoston portaat ovat poissa käytöstä kesän 2019, koska uudet ovat rakenteilla.




Lähteinä ja inspiraatioina:
Luontoon.fi. Pyhä-Luoston historia
Luoston matkailuhistoria
Tyrväinen L., Kurttila M., Sievänen T., Tuulentie S. (toim.) 2014. Hyvinvointia metsästä

Kommentit

Suositut tekstit