Matkalla Suomessa? Painu suolle!

Suomessa on yksi luontotyyppi, jonka voi löytää ja kokea maan lähes joka kolkassa. Tuskin mikään muu osa luontoamme on perinteisesti ollut niin väheksytty, jopa vihattu. Joutomaata, rääseikköä, tuottamatonta ja turhaa, vaikeakulkuista ja täynnä sääskiä. Suota. Suo eroaa lähes kaikista luontotyypeistä, sillä se ei ole kunnon maaperää mutta ei vesistöäkään. Suo on välitila. Suon ”rannalle” ei rakenneta kesähuviloita, kodista puhumattakaan. Suo on villi.

Ilmakkiaapa, Sodankylä

Suo Kelontekemässä, Kittilä

Luosto

Ja kuitenkin…suo on upea! Suon kokemisen ja aistimisen arvostus on selvästi noussut viime vuosina. Tämä tulee ehkä parhaiten näkyviin kuvien välityksellä. Luontokuvaajat ovat tehneet suota ymmärretyksi ja hyväksytyksi, jopa ihailluksi. Tunnettujen luontokuvaajien perässä ovat suolle menneet myös muut: luonnossa kulkijat, matkailijat, somettajat. Viime kesän Instahitti tuntui olevan tupasvillat ja pitkospuut.

Rajalantie, Sodankylä

Ilmakkiaapa, Sodankylä

Äkkiseltään katsottuna suon visuaalisuus on hyvin yksinkertaista, jopa yksitoikkoista. Se kuitenkin johdattaa meidät kiinnittämään huomiota pieniin asioihin ja yksityiskohtiin. Lisäksi esille pääsevät usein maisemia ihaillessa huomiotta jäävät aistit: tunto, haju ja maku. Jos joku paikka on moniaistinen kokemus, niin se on suo! Suo on villeintä mitä luonnossamme on.

Suo on kaikkea muuta kuin yksitoikkoinen: se on täynnä elämää, muutosta ja värejä. Kuitenkin muualla niin yleinen näköaistin ylivalta murtuu. Suolle mennessämme vaihdamme pikkukengät kumppareihin. Kumppareiden läpi tunnemme suon upottavuuden, veden ja mudan paineen jalan ympärillä ja ehkä jopa märkyyden kengän sisällä sen hörpätessä suovettä. Näemme vänkkyräpuita, taivaan kuvajaisen lämpäreiden pinnassa ja ilmassa kieppuvat ötökät. Haistamme suopursun, turpeen ja hyttysmyrkyn. Kasvien tallaaminen vapauttaa aromeja ja suokaasuja, joiden tuoksu voi olla suorastaan huumaava. Kuulemme askeliemme litsahtelevan ja lotsahtelevan. Hyönteiset inisevät vähän turhankin lähellä ja lintujen äänet kiirivät avoimessa maastossa. Maistamme hilloja ja karpaloita. 

Keräily on ihmisellä verissä, se yhdistää meidät menneisyyteen, miltei satatuhatta sukupolvea kestäneeseen keräilijä-metsästäjävaiheeseen. Luonnon antien keruuta leimaavat maaston havainnoiminen, tasaisessa toistuvuudessaan rauhoittava fyysinen toiminta ja aistien aktivoituminen. Luonnosta saatava sato antaa kokemuksen omavaraisuudesta ja turvasta. Suon marjoissa on yhdisteitä, joilla on ihmisen terveyttä edistäviä vaikutuksia. Näitä yhdisteitä kutsutaan kasvibiologiassa yhteisnimityksellä sekundääriaineet. Pohjoisessa kasvaneilla kasveilla sekundääriyhdisteiden pitoisuudet ovat pääsääntöisesti korkeampia kuin etelässä kasvaneilla. Korkeat pitoisuudet johtuvat kasvuolosuhteista: pohjoisen yöttömässä yössä kasvit muodostavat lehtiin ja marjoihin suuria pitoisuuksia suoja-aineita liiallista valoa vastaan ja samat yhdisteet voivat toimia ihmiskehossa antioksidantteina. Nykytietämyksen mukaan suoliston mikrobit vaikuttavat muun muassa tunne-elämää ohjaavien aivojen alueiden toimintaan ja täten psyykkisiin tiloihin ja käyttäytymiseen. Hyvä olo voi siis tulla suolta myös vatsan kautta. 

Suon villeys saattaa tuoda mukanaan myös vaaran tunnun. Suolle voi helposti eksyä ja väsyttää itsensä. Suonsilmäkkeeseen voi pudota, ja vaikka ei sinne ehkä voikaan hukkua, niin ainakin se on epämiellyttävää ja kylmää. Ja vaikka et näkisikään karhua, se näkee sinut… Suolla kulkemista voi siis pitää vaikkapa selviytymisseikkailuna, kuten vaellusta erämaassa tai koskenlaskua.

Toisaalta suolle meneminen antaa mahdollisuuden hiljentymiseen ja omaan rauhaan. Voi tuntea olevansa kaukana muista ihmisistä, vaikka ei välttämättä olisikaan oikeasti kovin etäällä. Suomessa suo on aina suhteellisen lähellä, mutta ne harvat, jotka sinne menevät saavat yleensä olla rauhassa. 

Viiankiaapa, Sodankylä

Uhkana kuitenkin on, että liian moni innostuu samasta asiasta. Kaikki haluavat Instakuvan tuulessa huojuvista tupasvilloista. Suon herkkä pinta tallautuu märäksi mössöksi ja linnut lentävät tiehensä. Vain sääsket ovat tyytyväisiä, kunnes joku keksii niitä varten entistäkin tehokkaamman myrkyn. Ratkaisu on, että suurten joukkojen luontomatkailu suunnataan niille erikseen suunnitelluille ja sovituille reiteille. Kun isot määrät ihmisiä kulkee hyvin opastetuilla pitkospuilla, saa suurin osa suosta saa säilyttää rauhansa ja mystisen villeytensä.

Yksinäiselle kulkijalle ja järjestäytyneelle luontomatkailulle suo on monenlainen mahdollisuus. Se on elämysten ja villin luonnon kokemisen paikka, luontoa ymmärtämään ja arvostamaan oppimisen paikka, fyysisen ja henkisen venymisen paikka. Suon kaksitahoisuus – torjuvuus ja puoleensavetävyys, näkymien yksitoikkoisuus ja yksityiskohtien rikkaus, vaara ja turva – synnyttää jännitteen, joka on omiaan kiehtomaan nykyihmisen ristivaloa ja moniselitteisyyttä hakevaa mieltä. (Sepänmaa 1999, 171 – 172.)

Tunturiaapa, Pyhä-Luoston kansallispuisto

Tunturiaapa keväällä

Tunturiaapa syksyllä

Terveisin

Lähteet:

Hakala K. (toim.) 1999. Suo on kaunis. Helsinki: Maahenki Oy.

Leppänen M., Pajunen A. 2017. Terveysmetsä. Tunnista ja koe elvyttävä luonto. Keuruu: Gummerus Oy.

Niemi, S. 2012. Lapin luonnon antimista – opas luonnonkasvien ja erikoisluonnontuotteiden kestävään talteenottoon. Rovaniemen ammattikorkeakoulun julkaisusarja D nro 5. Rovaniemi 2012.

Sepänmaa Y. 1999. Suoelämykset. Teoksessa K. Hakala (toim.) 1999. Suo on kaunis. Helsinki: Maahenki Oy