MIETTEITÄ AMMATINVAIHDOSTA

Aloitin restonomiopinnot Lapin Ammattikorkeakoulussa syksyllä 2017. Näin puolentoistavuoden kokemuksella voin sanoa, että ratkaisu oli erittäin hyvä!

Voisin tietysti antaa ymmärtää, että aloin opiskella, koska halusin elämältäni jotain uutta ja kaipasin haasteita. Eihän se kuitenkaan ihan niin mennyt. Olin työskennellyt tanssiteatterin pukusuunnittelijana vuodesta 2010. Vuosi 2017 alkoi täräyttävällä uutisella: työnantajani palkanmaksukyky loppui ja sain käteeni irtisanomisilmoituksen. Ehkä elämä tosiaan kulkee noin seitsämän vuoden sykleissä.

Olin tehnyt koko työurani teatteripukujen parissa ja vaatetusalan ammatinopettajan hommissa. Amiskoulutuksen surkea alasajo oli jo alkanut, ja opettajia vähennettiin; ei siis työpaikkaa minulle.  Rovaniemellä on kaksi mahdollista teatterityöllistäjää, eikä kummassakaan ollut töitä. Freelanceriksi? Ei, siihen en enää halunnut ruveta. Töitä kyllä löytyy, mutta palkan kanssa on vähän niin ja näin.

Kuten asiaan kuului, tein työkkärin kanssa toimintasuunnitelman. Kerroin puhelimessa virkailijalle, että olen kovasti ammattitaitoinen teatteripukusuunnittelija, jonka mahdollinen työssäkäyntialue voisi olla Rovaniemen lisäksi Sodankylä ja Kittilä. Miltäs kuulostaa, onko työtilaisuuksia? Virkailija myönsi, että heikolta näyttää. Olin jo ennen tätä arvellut, että uuden ammatin hankkiminen voisi olla ajankohtaista. Matkailuala oli mielestäni paitsi mielenkiintoinen, myös työllistävä. Olin kuullut, että työkkäri on kovin nihkeä antamaan lupaa työttömyystuella opiskelemiseen. Perustelujen täytyy olla vahvat. Jännitin siis reaktiota, kun esitin virkailijalle toivomukseni uudelleenkouluttautumisesta. Helpotus oli suuri, kun hänen mielestään se oli hyvä idea.Tuumasta toimeen; työkkärille anomus sisään ja hakemusta restonomikoulutukseen.

Pääsykoepäivänä astelin jännittyneenä koululle. Ne kaikki muut hakijat näyttivät ihan kakaroilta! Yritin olla muina naisina ja sulautua henkilökuntaan. Sain täytettäväksi kaavakkeen, jossa kysyttiin henkilötietojen lisäksi työkokemusta. Ja sille työkokemukselle oli varattu 3 riviä. Olin ollut töissä 30 vuotta, josta ison osan freelancerina. Yritäppä siinä sitten kiteyttää työkokemuksesi muutamalle riville… Pääsykoe meni kuitenkin mielestäni hyvin, vaikka olin ennakkoon jännittänyt varsinkin englanninkielistä osaa.

Juhannuksen jälkeen lähdimme SuliTeikun kanssa Kilpsjärvelle retkeilemään. Reissu oli onnistunut ja palailimme takaisinpäin muutaman päivän kuluttua. Minä ajoin ja SuliTeikku ihaili kesäöisiä maisemia. Meltauksessa Ounasjokea ylittäessämme hän halusi taas kerran pysähtyä ottamaan valokuvia. Odotellessani katselin puhelimesta viestejä. Ja silloin se tuli: ilmoitus opiskelupaikasta! Kädet tärisivät, kun avasin viestin. Hyväksytty! Lähetin viestin SuliTeikulle Ounasjoen sillalle: pääsin opiskelemaan restonomiksi!

Ounasjoki kesällä 2017

Missä mennään matkalla matkailuun? 

Joululoma loppui keskivikkona 9.1.2019. Amk-opintoni ovat edenneet toisen vuoden puoliväliin. Nyt alkaa olla jo aika hyvä käsitys koulutuksen kokonaisuudesta sekä opiskelutavoista ja -kavereista.

Opinnot ovat olleet suurelta osin projektiluonteisia ryhmätöitä. Alussa tämä ryhmässä tapahtuva työskentelytapa tuntui ajoittain aika raskaalta. Olin toki tottunut tekemään töitä yhdessä muiden kanssa, mutta kuitenkin niin, että olen vastuussa vain omista tekemisistäni. Lähes kaikki oppiminen on tapahtunut projektitehtävien avulla. Siis ihan oikeiden projektien. Se on ollut mahtavaa! Ja kyllähän siihen jatkuvaan ryhmässä tekemiseenkin tottuu.

Yksi hauskimmista asioista on ollut opiskelukaverit, joita luokallani on n. 70. Lukumäärä vaihtelee, sillä opinnot edistyvät eri tahdissa, jotkut lopettavat ja toiset häipyvät vaihtoon. En muista vieläkään jokaisen nimeä, mutta älkää kertoko sitä heille. Eivätkä he ole osoittautuneet läheskään niin kakaroiksi, kuin pääsykoepäivänä luulin. Nuorison kanssa huseeraaminen on ehdottoman suositeltavaa kaikille keski-ikäisille. Vain omanikäistensä ja samassa tilanteessa olevien kanssa toimiminen ei ole hyväksi kellekään. Ei edes sille nuorisolle.

Suurin ero minulla ja monilla luokkakavereillani taitaa olla motivaatiotasossa. En tarkoita, että muilla se olisi huono. On ymmärrettävää suhtautua opiskeluun erilailla, kun koulunpenkkiä on tullut kulutettua yhteenmenoon yli kymmenen vuotta, ja homma jatkuu. Ei silloin jaksa kaiken aikaa olla innoissaan. Minun opinnoistani on vähän enemmän aikaa ja motivaatio on huippulukemissa; olen innoissani melkein koko ajan. Opiskelijaelämää on tullut vietettyä tarpeeksi jo 80-luvulla, joten siihenkään ei tarvitse keskittyä. Ja ei, en ole ostanut edes haalaria. Siltä osin olen tylsä tyyppi…

Ennakkoon suurimmat pelonaiheet olivat kielten opiskelut. Pelkäsin olevani niissä ihan köpö, mutta yllätin itseni positiivisesti. Ruotsin opettajamme oli aivan loistava! Jos minulla olisi ollut sellainen ope muinaisella koulutielläni, puhuisin varmaan kuin ruåttalainen. Kyllä opettajan persoona ja taito innostaa ja kannustaa on tärkeää. Tietysti myös opetustavat ovat vuosien aikana muuttuneet: enää ei tarvitse jäykkänä jännittää pieleenpuhumista. Olin kuitenkin myös kiitollinen peruskoulun ja lukion ruotsinopettajilleni, jotka pakottivat pänttäämään verbintaivutukset ulkoa. Uutena kielenä olen opetellut espanjaa. Senkin kurssin opettaja oli hyvä, mutta verkko-opiskelu oli äkkiseltään outoa ja vaati totuttelua. Istuin siis kotona läppärin ääressä yritin keskittyä kielen opiskeluun. Ja pakko on myöntää, että täysin uuden kielen omaksuminen ei enää käy ihan helposti. Ei se tosin ole käynyt nuorempanakaan.

Olen nauttinut opiskelustani todella paljon. Edessä on kuitenkin taloudellisesti tiukemmat ajat, kun tukimuotoni muuttuu (=pienenee). Keskustelin ihan vasta työkkärivirkailijan kanssa siitä, että järjestelmä ei palkitse millään lailla ahkeraa opiskelijaa. Vaikka kuinka paiskin töitä ja etenen opinnoissani vauhdilla, ei palkkiota tule ainakaan tukien osalta. Oikeus työttömyysturvalla opiskeluun loppuu kahdessa vuodessa ja sillä siisti. Siihenkin on aikaa enää reilu puoli vuotta. Mutta  asioilla on tapana järjestyä. Tavoitteeni on valmistua vuoden kuluttua, siis vuosi etuajassa.

Hyvää alkanutta vuotta ja lukukautta kaikille! Ja te, jotka harkitsette koulunpenkille palaamista: tehkää se ihmeessä!

Portaat... En tiedä, miksi halusin tähän tämän kuvan. Kuitenkin se tuntuu sopivalta.